Kanta-Häme

Joulu soi rehellisesti mollissa

Niin surullista. Niin pakahduttavan haikeaa.

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa. Vaan ylhäällä orressa vielä on vain, se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain.

Suomalaiset joululaulut soivat mollissa, eikä siihen ole vastaan sanomista. Suomessa askeleet eivät käy reippahasti duurissa, kuten monissa ruotsalaisissa joululauluissa. 

Sen sijaan toivekonserttien ykkössuosikkeina pysyvät vuodesta toiseen muun muassa nuo kaksi Sakari Topeliuksen sanoittamaa laulua, Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu.

Suomalaisten joululaulujen vähäeleisyyden ja surullisuuden tuntevat pianisti Iiro Rantala ja laulaja Eino Grön.

– Suomessa molli tarkoittaa samaa kuin rehellinen. Duuri on teeskenneltyä iloa. Siinä on aivan kuin joku geneettinen koodi, Rantala pohtii.

Hän ei keksi montaa joululaulua, jotka menisivät duurissa. Ehkä juuri siksi suomalaisten rakastamissa joululauluissa on paljon samaa kuin tangoissa. 

Molemmissa korostuvat kaipaus, suru sekä toivo siitä, että seuraavassa maailmassa on paremmin.

Rantala ja Grön ovat jo useana vuonna pitäneet yhden joulukonsertin Helsingissä. Tänä vuonna parivaljakko lähti ensimmäistä kertaa joululauluineen kiertueelle ympäri Suomen. 

Paketissa on tuttuja, rakastettuja suomalaisia joululauluja sekä iloisen jazzahtavia amerikkalaisia joulusävelmiä. 

Iiro Rantalan mielestä joululaulujen kanssa on turha ruveta kikkailemaan: klassikkolauluja ei tarvitse tuunata tuoreiksi ja uusiksi, vaikka esiintymässä ovatkin jazzpianisti ja tangolaulaja.

– Ei pyörää tarvitse keksiä uudelleen. 

En etsi valtaa loistoa on parasta esittää ihan sellaisena kuin se on, hän sanoo.

– Ehkä yleisö voi silti nyt löytää uutta Gröniä, vähän letkeämpää kuin tangoissa, Eino Grön viittaa ohjelmiston swing-henkiseen osastoon.

Yhteistä musiikkihistoriaa Rantalalla ja Grönillä on jo vuosikymmenten takaa, vaikka joulukiertue onkin heille ensimmäinen.

– Eikka oli itse asiassa ensimmäinen (ammattimuusikko), joka palkkasi minut bändiinsä vuonna 1986. Olin silloin 16–17-vuotias, Rantala kertoo.

Myöhemmin kaksikko teki eräänlaisen ”joulurundin” ulkomaillakin. Se tapahtui 1990-luvun alussa, kun Rantala opiskeli New Yorkissa ja Grön vietti tapansa mukaan talvea Floridassa. Kummassakin paikassa pidettiin konsertti. Pari vuotta sen jälkeen Grön esiintyi kutsuttuna laulajana Iiro Rantalan ja tanssija-koreografi Lotta Kuusiston häissäkin. 

Ei siis ihme, että tunnelma on lähinnä kotoisa, kun Grön saapuu harjoituksiin Rantalan ja Kuusiston asuntoon taiteilijakoti Lallukkaan Helsingissä. Kuusisto kaataa kahvia ja laittaa tarjolle juureslastuja. Kohta ovikello soi, ja sisään virtaa Ihmisäänet-nimisen kuoron laulajia. Hekin ovat mukana kiertueella.

– Täällä voi hyvin harjoitella, kun talossa asuu muitakin muusikoita, vuosi sitten Lallukaan muuttaneet Rantala ja Kuusisto kehuvat.

En etsi valtaa loistoa oli ensimmäinen joululaulu, jonka Iiro Rantala oppi lapsena. Hän oli jo kuusivuotiaana Cantores Minores -poikakuorossa. Siellä pienet poikasopraanot lauloivat perinteisessä joulupäivän konsertissa tätä Sibeliuksen harrasta ja jylhää laulua.

– Ja varmaan osasin Porsaita äidin sekä Hei tonttu-ukot hyppikää. Niitä sanoja ihmettelin aina, että hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä. Oliko se huumoria vai mitä, hän äimistelee vieläkin.

Eino Grönin varhaisin joululaulumuisto on päiväkodista Porin Reposaaresta 1940-luvulta: Joulupuu on rakennettu. Hän oli ryhmän vilkkaimpana lapsena ottanut kapellimestarin roolin ja oli johtavinaan muita laulajia.

– Äiti oli oikein tehnyt minulle sellaisen liivin, hän muistelee juhla-asuaan.

Siitä yksinlaulajan ura alkoi pikku hiljaa urkenemaan. Grönin kotoa ei ollut kuin parisataa metriä Reposaaren kirkkoon. Vanha kanttori sai jekutettua laulajapojan kirkkoon, joten tuleva tangotaituri vietti joulun jos toisenkin jumalanpalveluksissa.

– Kanttori pyysi, että tulisin muka auttamaan, kun hän on jo niin vanha. Menin, kun pyydettiin. Ja hyvin ehdin, kun jääpalloharjoitukset ja painit ja muut alkoivat vasta puolenpäivän jälkeen, Eino Grön muistelee.

– Joo, se on muusikolla just tuo, että kun kehutaan ja kun yleisö taputtaa, sitä jää ihan kuin koukkuun, Iiro Rantala nauraa.

Hän on itse ollut tuossa koukussa nyt – ammatillisesti – kolmekymmentä vuotta. 

Grönillä esiintymisviettiä on riittänyt tuplasti pitempään.

Sekö se saa muusikon lähtemään joulukiertueelle, jopa tapaninpäivänä?

– Saahan tästä kotoisan joulun itsellekin. Vaikka Jenkeissäkin teemme aina joulua kotiin, ei se ole siellä biitsillä ihan sama, Grön sanoo.

– Tykkään musiikillisista perinteistä. On kiva soittaa kerran vuodessa Varpunen jouluaamuna ja muut tutut laulut, kun ne ovat lapsuudesta asti kulkeneet mukana, Rantala täydentää.