Kanta-Häme

Joulukuusi tuodaan torille aamuyöllä

Hämeenlinnan kaupungin joulukuusi nousee koristamaan toria maanantain ja tiistain välisenä yönä. Kuusi aiotaan tuoda torille kello kolmelta yöllä ja valmista pitäisi olla tiistaina aamukuudelta.

Tänä vuonna kuusi on kaadettu Kipinäniemestä Harvialasta.

Linnan infran metsätalousteknikko Seppo Suoranta kertoo, että kuusi on kaadettu sellaisesta paikasta, mihin pääsee nosturilla viereen.

– Sellaisia paikkoja ei ihan liikaa ole.

Mitä kuusen ulkonäköön ja komeuteen tulee, Suoranta kommentoi, että ”näinä aikoina se on ihan riittävän komea”.

Viime jouluna ongelmia oli siinä, ettei kuusi pysynyt suorassa vaan lenkotti vinossa. Suorannan mukaan kuusenjalkaa on tänä vuonna fiksattu niin, ettei sitä säädetä ainoastaan kiilalla.

– Kuusenjalassa on sama tekniikka kuin kotikuusenjaloissa, mutta tekniikka on vankempi. HÄSA