Kanta-Häme

Joulun juhla kuuluu kaikille

Eläimet kuuluvat jouluun, sillä lampaat, aasit ja ehkä koira saivat todistaa joulun ihmettä jo ensimmäisenä jouluna 2000 vuotta sitten Betlehemissä, totesi Marjukka Hirvioja tiistai-iltana eläinten jouluhartaudessa Hämeenlinnan Toripuistossa.

Paikalla olivat myös paimenet, vähäisimpinä ihmisinä pidetyt eläinten hoitajat.

– Heidät Jumala valitsi todistajiksi ensimmäisen joulun ihmeelle. Niinpä, suhtaudutaan eläimiin sillä arvostuksella ja huolenpidolla, jotka Luoja niille osoitti, Hirvioja kehotti.

Koiran filosofia -kirjan kirjoittaja, filosofi, Eero Ojanen totesi samaan henkeen, että joulu kuuluu kaikille. Eläimet kuuluvat jouluun sekä jouluevankeliumissa että suomalaisessa jouluperinteessä.

– Joulu on ihmisiä yhdistävä, hyvän tahdon juhla. Ihminen etsii joulusta hiljaisuutta, iloa, läheisyyttä, vilpitöntä ystävyyttä. Se on koko luomakunnan juhla, jossa korostuu ihmisen vastuu eläimistä.

Eläimetkin tarvitsevat tätä

Eläimiä ja eläinten ystäviä oli lumituiskussa ja tuulessa kymmeniä, mutta ei yhtä paljon kuin viime vuonna. Yorkshirenterrieri Lilyn emäntä Marja Järvi piti arvossa, että seurakunta järjestää eläinten hartauden.

– Eläimetkin tarvitsevat tällaista.

Bella-koiran kanssa olivat Karlénin ja Reposen serkukset tulleetkuulemaan hartautta. Bellalle kerta oli ensimmäinen, sillä se on vasta kaksivuotias.

– Mummimme Hanni Laine ehdotti että lähdetään. Koirat tapaavat täällä toisiaan. Eläinten siunaaminen myös merkitsee meille, sillä olemme lestadiolaisia, Juulia Karlén kertoi.

Janakkalalainen Heidi Somervuori kertoi monena vuonna aikoneensa tulla hartauteen. Kiinnostusta oli lisännyt, että hän opiskelee teologiaa ja opettaa ratsastusta.

– Tällä kertaa tämä sopi aikatauluun. On hienoa, että eläimet ja eläinten ystävät huomioidaan tällä tavalla, Somervuori sanoi.

Hartauden piti rovasti Yrjö Niemi. Kanttori Matti Oikarinen ja sopraano Mi Hwa Park-Jakobson ilahduttivat lemmikkejä ja eläinten ystäviä musiikillaan.

Kuusijuhlassa sai taputtaa

Wanhan ajan kuusijuhla Hämeenlinnan kirkossa ennen eläinten jouluhartautta nosti hymyn huulille kaiken ikäisille. Sanna ja Netta Reinikainen sekä Annukka, Eveliina ja Helmiina Soinola tulivat kirkkoon joulumielellä.

He hämmästelivät, että ihmisiä oli kirkossa vähän verrattuna Kauneimpiin joululuihin. Tunnelmallisimpia joululauluja sai laulaa Wanhan ajan joulussakin.

– Ihania nämä pienet ja isommatkin esiintyjät. Ensin yllätyin, että kirkossa taputettiin, mutta olisi ollut sääli, jos hienot esitykset olisivat jääneet taputtamatta! Sanna Reinikainen kiitti.

Pertti ja Irja Kähönen olivat käyneet Wanhan aja joulujuhlassa ennenkin.

– Hyvällä mielellä tultiin. Tämä on vähän erilainen kuin moni muu kirkonmeno.

Vanhimmasta päästä olivat hoivakoti Villa Tavastian vanhukset, joita virikeohjaaja Raija Kirjavainen oli tuonut kirkkoon. Mukana olivat vanhukset, jotka eivät päässeet sunnuntaina jumalanpalvelukseen. Tulijoita olisi ollut enemmän kuin kyytiin mahtui.

Kuusijuhlassa oli vanhan ajan tyyliin runsaasti musiikkia, runolausuntaa ja yhteislauluja. (HäSa)