Kanta-Häme

Joulupukin saa Kanta-Hämeessä kohtuuhintaan

Pukkijouluksi.fi-sivuston mukaan joulupukin voi Kanta-Hämeessä tilata halvimmillaan 40 eurolla noin 10 minuutin visiitille jouluaattona.

Keskimäärin hinnat liikkuvat 50–60 eurossa käsittäen noin 15 minuutin vierailun, muutaman laulun tai piirileikin ja lahjamäärästä riippuen ainakin osittaisen lahjojen jaon.

Kello 19–21 pukki saattaa pyytää 45 minuutin keikasta 150 euroa.

Suomalaisen Joulupukkiyhdistyksen puheenjohtajan Mika Väkeväisen mukaan joulupukkien hinnat ovat korkeimmillaan Lapissa ja pääkaupunkiseudulla.

Esimerkiksi Helsingin alueella pyydetään Joulupukkipalvelu-nettisivulla 10–15 minuutin käynnistä yleisimmin 70–90 euroa.

– Kysynnän ja tarjonnan laki pätee. Lapin laskettelukeskuksissa joulupukin hinta voi olla 250 euroa, koska välimatkat ovat niin pitkiä, ettei pukki ehdi monelle keikalle.

Anonyyminä pysyvä, 40 vuoden kokemuksen omaava hämeenlinnalaispukki perii vartin keikasta 50 euroa.

Hän kiertää aattona 15–20 kodissa viiden minuutin siirtymäajalla ydinkeskustassa. Kaukaisimmat paikat ovat Janakkalassa ja Hattulassa.

– Aloitin tonttuna Asikkalassa 9-vuotiaana isän mukana. Vuonna 1974 tein 13-vuotiaana ensimmäisen pukkikeikan. 82-vuotias isäni puolestaan aloitti pukin hommat jo 6-vuotiaana pikkuveljelleen vuonna 1941, eikä hän ole pitänyt tähän mennessä yhtään vuotta väliä.

Tärkeänä pukki pitää aitoja, Korvatunturin pukin näköisiä asusteitaan sekä hyvää esiintymistaitoa, joka tulee harrastajateatteri- ja muusikkotaustasta. Tarvittaessa hän laulattaa yhteislauluja kitaran säestyksellä.

Lisäksi pukin pitää olla valmis kohtaamaan rohkeasti erilaisia ihmisiä ja tilanteita sekä osata luovia niissä.

Ensimmäisiä pukkikeikkojaan odottava joulupukki Sami lähtee liikkeelle 60 eurolla.

– Pidän joulua lasten juhlana. En halua, että vanhemmille tulee ajatus, että haluan vain rahastaa.

Siksi Sami-pukki pitää tärkeänä taustoittaa etukäteen muun muassa lasten nimet, iät ja toiveet. Vartin keikkoja on tiedossa 19 akselilla Hattula-Hämeenlinna-Janakkala-Riihimäki.

Varmuutta ensiesiintymiseen joulupukkina tuo freelancer-näyttelijänä toimiminen.

– Olen aika paljon treenannut improvisoimista. Pystyn olemaan ajan tasalla, kun on komiikka hallussa. Joulupukkina laulatan väkeä ja heitän small talkia sekä teen vähän jäyniä vanhemmille. Riippuu tilanteesta.

Jari-pukilla on takanaan joulupukin uraa reilut 20 vuotta. Vierailtavia perheitä on yleensä aattona ollut 15.

Tänä päivänä taksa on 60 euroa noin 15 minuutin keikasta.

– Asiakkaat pitävät sitä ihan ok-hintana, ja oletan, että se on Hämeenlinnassa aika keskimääräinen hinta.

Mikäli 15 asiakaskäyntiä täyttyvät tänäkin jouluna, tienestit ovat 900 euroa.

Mitä olet yleensä tehnyt rahoilla?

– Olen ostanut lentolipun Thaimaahan ja lähtenyt sinne joulun jälkeen kuukaudeksi lämmittelemään. Ei huono. HÄSA, STT