Kanta-Häme

Jouluvalojen määrä teki talosta nähtävyyden

Syrjäisen tien varrella, metsän keskellä kohoaa asuintalo, joka näkyy tähän aikaan vuodesta kauas. Kyse on todennäköisesti Suomen jouluisimmasta omakotitalosta, sillä sitä koristaa ennätykselliset 50 000 led-lamppua.

Pihassa risteilee jakorasioita ja satoja metrejä jatkojohtoja. Ne valaisevat talon lisäksi myös lähimetsän, joka on täynnä valaistuja poroja, pupuja, pingviinejä ja lintuja.

Idean valotaloonsa Satu Pudas sai 11 vuotta sitten vierailtuaan tuttaviensa omakotitalossa, jonka ääriviivat oli valaistu led-valoilla. Vielä samana jouluna omaa taloa valaisi vähän yli kaksituhatta lamppua. 

Sen jälkeen määrä on räjähtänyt käsiin, eikä Pudas ole itsekään enää pysynyt laskuissa täysin mukana.

– Ei se valojen määrä ole minulle enää mikään juttu, vaan se, miltä kokonaisuus näyttää. Minulla on palava into laittaa ja sisustaa pihaa. Tämä on minulle kuin taidetta: haluan luoda jotain kaunista, Pudas kertoo.

Suurin osa hänen käyttämistään valoista on ihan tavallisia, erivärisiä valoketjuja, mutta mukana on myös esimerkiksi eläinhahmoja, valoverkkoa ja jääpuikkoja, joissa valo ikään kuin valuu ylhäältä alaspäin.

– Suomessa on aika huono valovalikoima, joka kaupassa on samoja tuotteita. Mutta silloin tällöin sitä yllättyy positiivisesti.

Pudas aloittaa jouluvalojensa ripustamisen yleensä marraskuun ensimmäisenä päivänä keittiön ikkunasta ja käy ensin läpi sisätilat huone kerrallaan.

Kaikkiaan ripustamiseen menee noin kolme viikkoa.

– Pyrin siihen, että kaikki olisi valmista joulukuun ensimmäisellä viikolla.

Kanta-Hämeessä Janakkalassa sijaitsevasta valotalosta on tullut vuosien varrella jo liki turistikohde: kaukaisimmat vierailijat ovat tulleet Turusta ja Helsingistä saakka. Autoliikenne syrjäisellä pikkutiellä lisääntyy joulua kohti ruuhkaksi asti.

– Jouluaattona täällä käy melkoinen vilske, tie on ihan tukossa. Tänä vuonna hommasin paikalle aattoillaksi joulupukinkin.

Pudas näkee touhussa ainoastaan yhden miinuspuolen: naapureita häiritsevän liikenteen.

– Kukaan ei tykkää, jos pihassa käydään jatkuvasti kääntymässä. Meidän pihassa saa kyllä kääntyä. Lisäksi toivon malttia ajaa varovaisesti ja käyttää heijastimia.

Iltapäivisin neljältä syttyvät ledlamput loimottavat päällä arkisin iltayhteentoista ja viikonloppuisin puolille öin.

– Yöksi sammutan ne, koska pitäähän naapureille ja metsän eläimille antaa rauha. En saisi itsekään nukuttua valoisassa, Pudas kertoo.

Mitä koko lysti sitten maksaa? Satu Pudas ei osaa sanoa, kuinka paljon rahaa harrastukseen on kaikkiaan mennyt, mutta tänä vuonna hän on hankkinut uusia lamppuja noin 700 euron edestä.

Valtionyhtiö Motivan laskelmien mukaan 80 lampun jouluvalosarja maksaa sadassa päivässä noin 80 senttiä, jos valot ovat päällä kahdeksan tunnin ajan vuorokaudessa. Tällöin Satu Pudaksen valomeren energiankulutus maksaisi yhden talven aikana noin 500 euroa.

Satu Pudas ei harrastuksensa hinnasta hätkähdä.

– Tämä on minun talvilajini. Maksaisi sekin jotain, jos kävisin Lapissa hiihtämässä.

Hänen jouluvalonsa palavat marraskuulta helmikuulle. Yleensä Pudas sammuttaa ne helmikuun ensimmäisinä viikkoina.

– Sitten iskee kyllä pimeys. Se tuntuu tosi totaaliselta, kun on ehtinyt tottua valomereen.