Kanta-Häme

Juha Itkonen kirjoittaa näytelmää Hämeenlinnasta

 

Nuoren suomalaisen kirjailijapolven kärkinimiin kuu- luvan Juha Itkosen lähes kaikki kirjat ovat sijoittuneet Hämeenlinnaan, jossa hän  vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Nyt Itkonen kirjoittaa parhaillaan teosta, jossa syntymäkaupunki on ehkä entistäkin vahvemmin esillä. Näytelmä Hämeenlinna saa ensi-iltansa helsinkiläisessä Q-teatterissa syyskuussa.
 
– Harjoitukset alkavat toukokuun alusta ja teksti on aika lailla jo olemassa, Itkonen kertoo.
 
– Aloimme kypsytellä ajatusta ohjaaja Jussi Nikkilän kanssa jo pari vuotta sitten ja silloin ajatuksena oli käyttää pohjana novellikokoelmaani Huolimattomia unelmia. Se ajatus on jossain määrin toteutunut ja mukana on pari henkilöä siitä kirjasta.
 
Näytelmän nimi oli ohjaajan ehdotus, eikä Itkosella ollut siihen mitään huomauttamista.
 
– Hämeenlinna on melkein kaikissa kirjoissani läsnä ja kaupungin olemus on tämänkin jutun ytimessä. Näytelmän kuudesta henkilöstä viisi asuu Hämeenlinnassa.
 
– Kuudes henkilö on syntyperäinen helsinkiläinen toimittajanainen, joka katsoo sitten asioita pääkaupunkilaisen silmin.
 
Etäisyys tarpeen
Itkosen ikäpolveen kuuluvat hämeenlinnalaislähtöiset lauluntekijät, kuten Matti Johannes Koivu ja Rami Vierula, ovat julkisuudessakin pohtineet katkeransuloisia tunnelmiaan vanhasta kotikaupungistaan.
 
– Tämä on mielenkiintoinen aihe, josta tulee joskus Matin kanssa keskusteltua ja jaan kyllä jotain samankaltaisia ajatuksia hänen kanssaan, Itkonen tunnustaa.
 
– Ehkä voisi puhua viha-rakkaussuhteesta, joka painottuu kuitenkin enemmän rakkauden puolelle. En oikeastaan vihannut Hämeenlinnassa mitään, vaan halusin ainoastaan sieltä pois. En pystyisi kirjoittamaan kaupungista, jos asuisin siellä.
 
Kirjailijan mukaan kaikki pienet kaupungit ovat jossain määrin samanlaisia ja siksi kynämiesten suosimia tapahtumapaikkoja.
 
– Pikkukaupunki on perinteinen ympäristö kirjallisuudelle, koska sen yhteisö on tiiviimpi ja fiktionaalisesti helpompi hallita.
 
Historian havinaa
Mainosjulisteessa kerrotaan Hämeenlinnan olevan näytelmä melko tavallisesta suomalaisesta pikkukaupungis- ta ja melkein kaiken kestävistä siteistä perheenjäsen- ten kesken. Tarina sijoittuu nykypäivään, vaikka henkilöiden muistoillakin on siinä osansa.
 
Kirjailija on asunut Helsingissä jo 20 vuotta, mutta käy edelleen jatkuvasti vanhassa kotikaupungissaan.
 
– Nykypäivän Hämeenlinna on erilainen kuin 1990-luvun alussa pelkästään siksi, että sen etäisyys Helsinkiin on monessa mielessä pienentynyt, Itkonen pohtii.
 
– Muutenkin se tuntuu modernimmalta, elävämmältä ja vähemmän itseensä käpertyneeltä kuin minun nuoruudessani. Se on dynaaminen ja mukava kaupunki ja ymmärrän hyvin, että ihmiset haluavat muuttaa sinne. Ja samaan aikaan tuntuu sitten siltä, että Hämeenlinnan ydin on täsmälleen sama kuin aina ennenkin.
 
Näytelmän rooleissa nähdään Lotta Kaihua, Hannu Kivioja. Elena Leeve, Pirjo Lonka, Sanna-Kaisa Palo ja Eero Ritala. Itkonen uskoo, että tarinaan syntyy vielä  paljon uusia asioita työryhmän käsittelyssä, sillä kirjailija haluaa antaa näyttelijöille paljon vapautta. Ohjaajan hän toi Hämeenlinnaan hakemaan tunnelmia kaupungista.
 
– Teimme retken, jonka aikana pyörittiin keskustassa ja käytiin kirkossa sekä Aulangolla. Jussi piti selvästi kaupungista.
 
– Harvat suomalaiset pikkukaupungit ovat niin vanhoja kuin Hämeenlinna. Siellä asuvat eivät ehkä aina osaa huomata ja arvostaa sen maisemallista kauneutta tai historian läsnäoloa, joka saattaa tuoda muualta tulleen mieleen keskieurooppalaiset kulttuurikaupungit.