Kanta-Häme

Juhani Honka Vanajavesisäätiön johtoon

Vanajavesisäätiön hallitus on valinnut puheenjohtajaksi dosentti Juhani Hongan, joka toimii hallituksessa Hämeen Sanomat oy:n edustajana. Varapuheenjohtajana jatkaa MTK Hämeen puheenjohtaja Aki Kaivola.

Honka on entinen Hämeen maakuntajohtaja, joka tuntee entisen virkansa puolesta hyvin Vanajavesikeskuksen ja Vanajavesisäätiön vaiheet.

Muut hallituksen jäsenet tänä vuonna ovat Anna-Kaisa Häppölä (Hämeenlinnan kaupunki), Matti Hämäläinen (Hattulan kunta), Heikki Tamminen (Janakkalan kunta), Pekka Järvinen (Valkeakosken kaupunki), Juha Haukka (Hämeen Yrittäjät) ja Ann Selin (Palvelualojen ammattiliitto PAM).

Vanajavesisäätiö jatkaa tänä vuonna erilaisten vesistökunnostusten toteuttamista yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Säätiö ryhtyy jakamaan avustuksia vesien- ja ympäristönhoitoon. Säätiön hallitus päätti myös sitoutua rahoittamaan Helsingin yliopiston Lammin biologisen aseman ympäristöntutkimuksen professuuria, jota Lauri Arvola hoitaa. Professorin tehtävänä on harjoittaa erityisesti vesiympäristöön liittyvää ympäristöntutkimusta.    

Syksyllä 2012 perustettu Vanajavesisäätiö tukee Vanajaveden alueen vesistöjen, ympäristön ja maiseman tilan parantamiseen tähtäävää toimintaa.

Säätiö ylläpitää Vanajavesikeskusta, joka hoitaa vesistöjä ja maisemaa parempaan kuntoon, innostaa ihmisiä toimimaan ympäristön hyväksi ja pyrkii vahvistamaan koko Vanajaveden alueen vetovoimaisuutta. (HäSa)

 

Päivän lehti

30.5.2020