Jukolassa syksyllä avattavaa Hämeenlinnan toista kumppanuustaloa on suunniteltu jo pitkään. Toimintaa miettivät Hanna Nyholm, Kati Lehtonen, Jari Vento, Assi Viitala ja Jesse Niemi.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Jukola saa syksyllä oman kumppanuustalon

Hämeenlinnan toinen kumppanuustalo avataan syksyllä Jukolassa. Kumppanuustalojen toiminta laajenee koko ajan.

Kumppanuustalossa tapahtuu koko ajan. Heti, kun talon ovet avautuvat, tulevat ihmiset sisälle koulutukseen, kahville, juttelemaan tai vain hakemaan vastauksia kysymyksiinsä.

Vapaan kansalaistoiminnan keskus on koonnut neljässä vuodessa seiniensä suojiin jo 40 työntekijää ja 140 vapaaehtoista. Entisen kirjaston tiloja käyttää 60–70 yhdistystä, joilla ei muuten olisi kokous- tai arkistotiloja.

Vakituisia toimijoita kumppanuustalossa ovat Hämeen Setlementin lisäksi Vapaaehtoiskeskus Pysäkki, Hämeenlinnan kaupungin monikulttuurityö, Kettuki ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piiri sekä Hämeenlinnan Raamattu puhuu -yhdistys. Järjestöt luotsaavat kumppanuustaloa yhdessä.

– Yksin ei Setlementti pärjäisi, mutta yhdessä saadaan aikaiseksi paljon. Vapaassa kansalaistoiminnassa on jo niin paljon ihmisiä mukana, että heidän sanomisillaan on painoarvoa, Hämeen Setlementin vs. toiminnanjohtaja Hanna Nyholm toteaa.

Kun lehdessä uutisoitiin Läntisen kumppanuustalon avaamisesta Hämeenlinnaan, alkoivat puhelimet piristä, kun vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet halusivat mukaan toimintaan.

– Jokainen kumppanuustalo on toimijoidensa näköinen. Läntinen kumppanuustalo syntyy tarpeeseen, sillä Nummi-Jukolan lähiökeskus on jäänyt pieneksi. On hienoa vastata tuohon tarpeeseen, Setlementin aluetyönpäällikkö Marianna Roine sanoo.

Kumppanuustaloja on Hämeenlinnan lisäksi jo muun muassa Tampereella, Mikkelissä, Oulussa ja Jyväskylässä. Näillä näkymin Hämeenlinnaan ei ole tulossa Jukolan jälkeen enää kolmatta kumppanuustaloa, mutta Forssassa ja Riihimäellä kumppanuustalon avaamisesta on keskusteltu.

– Hämeenlinnassa on oma toiminnan mallinsa, johon on lainattu ideoita muista kumppanuustaloista ihan luvan kanssa, Hanna Nyholm kertoo.

Hämeen Setlementin toiminta lisääntyy ja leviää koko ajan. Toimipisteitä on Hämeenlinnan lisäksi Lahdessa, Forssassa ja Riihimäellä.

Hämeenlinnassa toimitaan Kirjastokadulla olevan kumppanuustalon lisäksi miesten omassa tilassa Ukkosessa ja Itäisessä ja Läntisessä lähiökeskuksessa sekä Hätilässä toimivassa nuorten työpajassa Duunaamossa, jonka asiakkaat ovat alle 29-vuotiaita.

Viipurintiellä oleva nuorten tila avattiin juhannuksen jälkeen ja sen toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Nyholm on mielissään siitä, että nuoret pääsevät toteuttamaan itseään ja saavat työkokemusta vaikkapa Setlementin omassa toiminnassa.

– Setlementin etu on se, että sen toiminta on nopeaa ja joustavaa. Me suosimme täällä kokeilukulttuuria. Kun Hämeenlinnaan toivottiin nuorten ja seniorien yhteisiä peli-iltoja, aloitimme sellaisen nopeasti. Nyt toiminta on tauolla ja sille mietitään jatkoa, Nyholm sanoo.

Hämeenlinnan aluetoiminnan juuret ovat Katumalla ja Nummi-Jukolassa, jossa Kotilähiö-yhdistys toteutti lähiökeskustoimintaa. Lähiökeskukset siirtyivät osaksi Hämeen setlementtiä vähän yli kaksi vuotta sitten. Läntinen keskus muuttaa syksyn kuluessa Jukolan entiseen kirjastoon, sillä vanha lähiökeskus alkaa olla ahdas ja huonossa kunnossa.

Marianna Roine ja Hanna Nyholm aloittivat kumpikin vapaan kansalaistoiminnan juuri Lähiö 2000-hankkeessa.

– Minä tulin mukaan toimintaan Lähiö 2000-hankkeen loppupuolella sen toiseksi työntekijäksi. Nyt Nummi-Jukolassa ja Katumalla on asiakaskäyntejä 30 000 vuodessa ja keskustassa puolet lisää, Marianna Roine muistelee.

Kumppanuustaloa alettiin suunnitella Hämeenlinnaan vuonna 2012 ja se avasi ovensa kahden vuoden kuluttua. Setlementti oli aloittanut kaupungissa jo vuonna 1997 ja siitä tuli lopulta toiminnan kokoaja. Entisen kirjastotalon vapautuminen toimintaan oli oikea onnenpotku.

– Nyt kaikki organisoidaan kumppanuustalolta, josta on tullut toiminnan sydän. Kynnystä pidetään mahdollisimman matalana, Nyholm huomauttaa.

Alussa Setlementti toimi ennen kaikkea maahanmuuttajien keskuudessa, mutta nyt toiminta on laajentunut niin lapsiin kuin ikäihmisiinkin. Hyvä esimerkki on miesten tila Ukkonen, jossa nuorin osanottajista on vasta viisivuotias ja vanhin 83-vuotias.

– Miesten joukossa on paljon yksinäisiä. Monta kertaa riittää pelkkä yhdessäolo tai kahvin hörppiminen, mutta ovat miehet hoitaneet esimerkiksi lampaita omasta halustaan, miestoiminnan ohjaaja Jaana Kujanpää sanoo. HäSa

Toimintaa kaikille

Itäinen lähiökeskus (Kanervatie 1)

Avoinna: Ma 11-16, ti – pe 9-16.

Läntinen lähiökeskus (Sammontie 4)

Ma, to ja pe klo 11-16. Ti ja ke klo 9-16.

Kumppanuustalo (Kirjastokatu 1)

Ma-to 8-16, pe 8-15.

Miestentila Ukkonen (Hallituskatu 4)

Ma-ti 9-16, ke 9-19, to-pe 9-16

Hätilän toimipiste Duunaamo (Viipurintie 35-37)

Ma-pe 9-16Tuki- ja ohjauspistetoimintaJukolan terveysasema ma klo 9-12Viipurintien terveysasema Ti klo 9-12 ja to 12-15

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930