Kanta-Häme

Jukolan pellolle halutaan kasvattaa K-kauppa

Ahveniston hautausmaan vieressä olevaa peltoa ei ehkä tulevina vuosina enää viljellä, sillä Kesko havittelee Hämeenlinnan kaupungin omistamaa aluetta uuden K-supermarketin rakentamiseen.

Aluevaraus on olemassa, mutta kaavoitusprosessia ei ole käynnistetty. Maankäytön suunnittelun tilaajapäällikön Leena Roppolan mukaan tällä hetkellä selvitetään ”kaavoituksen edellytyksiä”.

Etenemisen aikataulu on avoin ja Roppolan mukaan ”hauraassa vaiheessa”.

Kaupungin intresseissä on joka tapauksessa Jukolan liikekeskuksen ”toimivuuden parantaminen”.

– Ajatuksena on se, että Ahvenistontien varressa on tavattoman hyvää aluetta voisiko sanoa käyttämättä, perustelee vs. kaupunginjohtaja Juha Isosuo.

Koko on vielä arvoitus

Jos Keskon toiveet toteutuvat, pellolle nousee K-supermarket, joka korvaisi nykyisen K-supermarket Jukolan.

– Haaveemme olisi saada supermarket nykyistä paremmalle paikalle. Nykyinen on monen mutkan takana, ja tilat ovat ahtaat, listaa Keskon Uudenmaan aluejohtaja Timo Huurtola.

Huurtola perustelee suurempaa kauppaa myös kaupungin länsipuolen kasvulla.

Nykyisessä liiketilassa kauppaa tehdään noin 800–900 neliön alalla. Huurtola ei suostu paljastamaan, kuinka suurta uutta liiketilaa Kesko suunnittelee pellolle.

– Mahdollisuudet selviävät neuvotteluissa kaupungin kanssa, hän sanoo.

Nykyisen K-supermarketin liiketila ei kuulu Keskolle, vaan kauppa on tilassa vuokralla. Liiketilan omistajan edustaja Immo Suutarinen kiinteistöfirma Newsecistä ei halua kommentoida, onko nykyisen kaupan tilalle suunniteltu vielä mitään.

Todennäköisesti ei, sillä tilojen mahdollinen vapautuminen tuli myös isännöitsijälle niinsanotusti puskasta.

Sairaala pitää kiinni pellostaan

Alun perin kaupunki toivoi, että rakentamiseen voitaisiin käyttää myös viereistä peltoaluetta, joka kuuluu Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille. Aiemmin Isosuo toivoi, että kauppa olisi mahtunut ”sille puolelle peltoa”.

Nyt keskustellaan vain kaupungin tontista, ja kaupungin mietittäväksi jää alueen liikennesuunnittelu. Juha Isosuo toivoo, että vaikka peltoja kehitetään erillisesti, projekteja voisi mahdollisuuksien mukaan kuljettaa rinnakkain.

Sairaanhoitopiirin teknistä johtajaa Hannu Jokipiitä kaupungin näkemys ihmetyttää, sillä sairaanhoitopiiri on anonut rakennusoikeuden lisäämistä vuonna 2009 ja uudelleen tänä keväänä. Hänen mukaansa rakennusoikeutta haetaan tulevaisuuden tarpeita ajatellen, ei niinkään tietty projekti mielessä.

– Nykyinen rakennusoikeus on lähes käytetty. Aloitamme rakennusten kuntotarkastuksen, joka voi kertoa jotain tulevaisuuden tarpeista. Lähinnä rakennusoikeus olisi tuleville sukupolville, Jokipii sanoo.

Tällä hetkellä pelto on vuokrattu viljelykäyttöön. (HäSa)

Kommentti: Järkeä saa käyttää liikennesuunnittelussakin

Ahvenistontien ja sairaalanmäelle nousevan tien risteys Jukolassa on jo nykyiselläänkin kaupungin länsipuolen pahimpia liikennesumppuja ja aina vain pahemmaksi se käy, jos Keskon marketsuunnitelma toteutuu.
 
Alueen liikennejärjestelyille ei kaupan kaavoituksen yhteydessä suunnitella mitään uudistuksia, mikä on äärettömän lyhytnäköistä.
 
Uuden kaupan tultua on kevyen liikenteen turha edes kuvitella pääsevänsä ruuhka-aikaan tien yli kaupalle, autoliikenteen ongelmista nyt puhumattakaan.
 
Järkevintä olisi laittaa kiertoliittymä. Halpana ratkaisuna niitä on rakennettu viime vuosina paljon turhempiinkin paikkoihin. 
 
Toivottavasti täällä ollaan fiksumpia kuin Helsingissä, jossa asuinalueen laidalle Kannelmäkeen avataan lokakuussa pääkaupunkiseudun viidenneksi suurin kauppakeskus. Tarvittavat liikennejärjestelyt uudelle jättikaupalle valmistuvat kuitenkin aikaisintaan vuonna 2017, kertoi Helsingin Sanomat torstaina.
 
Luvassa on siis kirjaimellisia ruuhkavuosia Kannelmäen asukkaille.
 

Päivän lehti

30.5.2020