Kanta-Häme Hämeenlinna

Kanta-Hämeeseen tuli voimaan etätyösuositus: koronapandemia on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan etätyösuositus on voimassa marraskuun alkuun asti. Suositus koskee tehtäviä, joissa voi työskennellä etänä.
Kanta-Hämeeseen astui tiistaina 6. lokakuuta voimaan laaja etätyösuositus. Kuvituskuva.

Kanta-Hämeeseen on tiistaina iltapäivällä annettu etätyösuositus. Asiasta tiedotti Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiistaina.

Taustalla on se, että koronavirusepidemia on maakunnan pandemiaryhmän mukaan siirtynyt Kanta-Hämeessä kiihtymisvaiheeseen.

Etätyösuositus astui voimaan tiistaina 6. lokakuuta ja jatkuu marraskuun ensimmäiseen päivään asti. Etätyösuositus koskee niitä töitä ja toimia, joissa tavalliselta työpisteeltä etäällä työskenteleminen on mahdollista. Etätyösuositusta arvioidaan uudelleen lokakuun viimeisellä viikolla.

Sairaanhoitopiirin mukaan Työterveyslaitos on puolestaan suositellut, että hengityssuojaimia käytetään asiakaspalvelutyössä.

Lue myös: Suomessa on todettu 227 uutta koronatartuntaa

Etäopetusta suositellaan myös oppilaitoksille

Sairaanhoitopiiri suosittelee tällä viikolla myös sitä, että toisen asteen oppilaitokset, kuten lukiot ja ammattiopistot, siirtyvät etäopetukseen. Ensi viikolla kouluilla on syyslomaviikko, mutta etäopetussuositus koskee myös ensi viikkoa.

Pienryhmäopetusta suositellaan ammattioppilaitoksille, joissa etäopetus ei ole mahdollista.

Toistaiseksi sairaanhoitopiiri ei rajoita yksityisiä tilaisuuksia.

Jo aiemmin syyskuussa Kanta-Hämeeseen tuli voimaan laaja kasvomaskisuositus. Sairaanhoitopiirin mukaan uusia tartuntoja on maakunnassa todettu 31.

Lue myös: Pääministeri: Koronatilanne pahenee Suomessa nopeasti – Uusia toimenpiteitä valmistelussa, matkustusrajoituksiinkin on tulossa muutoksia

Kanta-Hämeessä Vaasaan liittyvä tartunta

Suomessa on tiistaina ilmoitettu kaikkiaan 227 uudesta koronavirustartunnasta, mikä on korkein päivittäinen luku sitten kevään. Varsinkin Vaasan seudulla on ilmennyt kymmeniä tartuntoja.

Sairaanhoitopiirin mukaan Kanta-Hämeessä todettiin maanantaina kolme uutta koronapositiivista. Yksi tartunnoista liittyy Vaasan tartuntaketjuun ja yksi Hämeenlinnan ravintola-altistuksiin.

Juttu jatkuu tviitin jälkeen.

Tiistaina Hämeenlinnan kaupunki ilmoitti, että yhdellä ikäihmisten palveluissa työskentelevällä on todettu koronavirustartunta. Kaupunki kertoi jo maanantaina mahdollisesta altistuksesta. Myös yksi Myllymäen koulun oppilas on asetettu kotikaranteeniin.

Lue myös: Tämä kaikki Kanta-Hämeen ”karmivasta koronasunnuntaista” tiedetään

Päivän lehti

19.10.2020

Fingerpori

comic