Kanta-Häme

K-kauppias nuorimmasta päästä

Hattulan K-supermarketin kauppiaaksi siirtyi huhtikuun alusta Miro Parjanen.

Edellinen kauppias Antti-Jussi Kivi siirtyi luotsaamaan K-Citymarket Hämeensaarta Hämeenlinnaan.

Parjanen on työskennellyt aiemmin pitkään Tiiriön K-Citymarketissa. Siellä hän toimi myös muutaman vuoden myymäläpäällikkönä ruokapuolella. Viimeiset pari vuotta Parjanen on toiminut kauppiaana Tervakoskella K-market Tervapadassa.

– Minulla oli mielenkiintoa tulla tänne, koska kyseessä on kotikylän kauppa. On tutut nurkat, ja kauppakin on hyvässä kunnossa. Edeltäjä on tehnyt hyvää työtä. Sitä on kiva tulla jatkamaan.

Kehittämistä on kuitenkin jatkettava, Miro Parjanen toteaa.

– Panostamme jatkossakin laajoihin valikoimiin. Tuoretuotteita ja herkkutoria tuomme vielä vahvemmin esiin. Palvelu on tosi tärkeää.

– Pyrimme myös hankkimaan mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita. Meillähän on jo Hattulan Herefordia, ja perunat tulevat viereiseltä pellolta. Jos jollain on tarjota hyviä, paikallisia tuotteita, otamme niitä innolla vastaan, Parjanen vinkkaa.

Luvassa on myös erilaisia tempauksia, kuten toukokuussa kesäkauden avajaiset.

Parjanen ei ole kilpailusta huolissaan, vaikka tien toisella puolelle toimii S-market.

– Aika tasaista kilpailuahan tämä on ollut. Kun Valintatalo meni kiinni viime syksynä, kokonaiskävijämäärä on jakautunut melko tasaisesti meille kahdelle.

Vaikka Miro Parjanen on vasta 29-vuotias, hän ei kuitenkaan ole Suomen nuorin K-kauppias.

– Meitä alle kolmekymppisiä on jonkin verran, mutta olen varmaan nuorimmasta päästä.

Kauppiaana hän kertoo pyrkivänsä olemaan mahdollisimman paljon myymälän puolella asiakkaiden kanssa tekemisissä.

– Sitä kautta pyrin antamaan kaupalle kasvot. Jos asiakkailla on jotain toiveita, minua saa ihan rohkeasti tulla nykäisemään hihasta ja kertomaan niistä. Pyrimme toteuttamaan toiveet.

– Pomona pyrin olemaan kaikille mahdollisimman tasapuolinen ja reilu sekä helposti lähestyttävä, 16-henkistä työntekijäjoukkoa johtava Parjanen kertoo.

Miro Parjanen on kotoisin Nummelasta.

Hämeenlinnan seudulla hän on asunut kymmenisen vuotta ja niistä seitsemän viimeistä Hattulan Hurttalassa.

Perheeseen kuuluvat avopuoliso ja koira.

– Vapaa-aikana tulee käytyä lyömässä tennistä ja pelailtua jääkiekkoa. Nyt harrastukset ovat jääneet vähän vähemmälle, koska aika kuluu hyvin täällä kaupassa. Ensimmäiset päivät ovat menneet paikkoihin tutustuessa, Parjanen kertoo. HÄSA

Päivän lehti

17.1.2020