Kanta-Häme

Kaatuneiden puheenvuoro vetää yleisöä

Hauhon Rouwasväen yhdistyksen tuottama näytelmä Puheenvuoro kaatuneilla vetää yleisöä myös sisätiloihin.

Kesällä 2012 Hauholla esitetty näytelmä nähdään itsenäisyyspäivän viikolla Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä, ja jo syyskuun loppuun mennessä 80 prosenttia lipuista oli myyty.

Näytelmän runkona on kirjailija-toimittaja Jyrki Maunulan antologia, jonka pohjalta sen on kirjoittanut näytelmäksi Leni Lustre-Pere. Näytelmän on ohjannut Matti Nurminen.

Tarinan punaisena lankana ovat talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden sotilaiden ja lottien kuvaukset elämästään ja hetkestä, jolloin heidän tulevaisuutensa loppui.

– Näytelmän puheenvuorot ovat karua ja rosoista kuultavaa, eikä aihetta ole silattu sankaruuden paatoksella, Leni Lustre-Pere sanoo.

Ahdistavien tarinoiden takaa kuultaa myös huumori ja lempeys. Näytelmä vetikin Hauholla täydet katsomot ja sai yleisöltä kiittävää palautetta.

Mukana on kolmisenkymmentä harrastajanäyttelijää pääasiassa Hauholta.

Esitykset Hämeenlinnan teatterissa ovat 2. ja 3. joulukuuta. (HäSa)

Päivän lehti

21.1.2020