Kanta-Häme

Kaatunut tukkikuorma pysäytti liikenteen Hattelmalan liittymässä

Tukkirekka kaatui torstaina ennen iltakahdeksaa 10-tien ja moottoritien liittymässä Hattelmalassa. Tukkilasti levisi tielle, ja sen siirtäminen pois onnettomuuspaikalta kesti muutamia tunteja.

Liikenne kymppitieltä moottoritielle etelään päin oli raivaustöiden ajan suljettu. Samoin liikenne oli poikki moottoritieltä pohjoisen suunnasta kymppitielle. Tie saatiin uudelleen auki noin kello 21.20.

Rekan kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti. Onnettomuudessa ei ollut muita osapuolia. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. HÄSA