Kanta-Häme Hattula

Hattula haastattelee seitsemän hakijaa toimialajohtajan virkoihin - kunnanhallitus järjestää ylimääräiseen kokouksen ensi viikolla

Hattulassa kahden uuden toimialajohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on päättänyt, ketkä virkojen hakijoista kutsutaan haastatteluun.

Hyvinvointijohtajan virkaa hakeneista haastatellaan TAYS:n osastonhoitaja Hanna Aho, Kuhmoisten sivistystoimenjohtaja Mikko Latvala ja Hattulan sivistysjohtaja Jari Wihersaari.

Elinvoimajohtajan viran hakijoista taas haastatellaan Kemijärven Kehitys oy:n business advisor Meiju Honkavuori, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Marita Lähteenmäki, Tekesin senior advisor Kari Uusitalo ja yrittäjä Atte Varsta.

Lisäksi jo aiemmin kunnan sisäisellä haastattelukierroksella on haastateltu hyvinvointijohtajan virkaa hakenut perusturvajohtaja Anitta Leinonen ja elinvoimajohtajan virkaa hakenut tekninen johtaja Juha Prittinen. Myös Jari Wihersaari on haastateltu jo tässä yhteydessä, mutta häntä kuullaan uudestaan.

Ylimääräinen hallitus torstaina

Haastattelut järjestetään ensi viikolla, ja kunnanhallitus kokoontuu sen jälkeen torstaina 3. syyskuuta päättämään valtuustolle tehtävästä esityksestä.

Hyvinvointijohtajan virkaa haki määräaikaan eli maanantai-iltaan mennessä 30 henkilöä ja elinvoimajohtajan virkaa 27.

Tarkoitus on, että 9. syyskuuta kokoontuva kunnanvaltuusto tekee valinnat. Virat on määrä täyttää lokakuun alusta alkaen. Valintaa valmistelevaan työryhmään kuuluvat kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot. HÄSA

 

Lue myös: Hattulan uudet johtajanvirat kiinnostivat hakijoita, valinnat tehdään nopealla aikataululla (25.8.2020)

 

Juttua päivitetty 31.8.kello 22.16.: Jutussa kerrottiin alun perin, että yksi hyvinvointijohtajan viran haastateltavista on Amanda Tammivirta. Tammivirta on kuitenkin perunut hakemuksensa virkaan. Haastateltavien henkilöiden määrässä oli myös virhe, haastateltavia on siis seitsemän eikä kahdeksan.

Päivän lehti

30.9.2020

Fingerpori

comic