Kanta-Häme

Kaiken voi kääntää – tavalla tai toisella

Jos kiinalainen haluaa olla oikein ilkeä, hän solvaa puhekumppaniaan kilpikonnanmunaksi. Suomalainen lukija jää huuli pyöreänä ihmettelemään, että mitä sitten.
 
Hiljattain kirjallisuuden valtionpalkinnon saanut suomentaja Riina Vuokko myöntää, että kaukaiselta kielialueelta kääntäminen on aikamoista tasapainoilemista. On ajateltava lukijaa, mutta oltava samalla uskollinen alkutekstille.
 
Vuokko on suomentanut muassa Nobel-kirjailijoiden Mo Yanin ja Gao Xingjianin teoksia. Hän sai valtionpalkinnon Mo Yanin ronskista romaanista Seitsemän elämääni (2013). 
 
Siinä on riittänyt solvauksia suomennettavaksi.
 
 
 
Kiinalaisille perhe ja suku ovat tärkeitä. Siksi pahin solvaus on viittaus siihen, että henkilö olisi isätön ja äiditön kuin hiekkarannalla yksin kuoriutuva kilpikonnanmuna.
 
– Kilpikonna viittaa löyhämoraaliseen naiseen. Ajatus on siis suunnilleen, että ”äitisi on hutsu”, hän selventää.
 
Suomentajan tehtävänä on päättää, selittääkö taustalla vaikuttava ajatusmalli lukijalle vai oikaistako mutkat suoriksi.
 
– Näköjään ilmaus on aika usein tullut suomennettua paskiaiseksi tai idiootiksi, hän sanoo silmäillessään voittajakäännöstään.
 
Solvaava nimitys on myös luomakunnan alimpana olentona pidetty koira. Tästäkin kamalampaa on vain kasa koirankakkaa.
 
 
 
Suomalainen nainen ei erityisesti ihastu, jos hänen sanotaan kävelevän kuin norsu tai hanhi. Sanskritin kielestä suomentava kirjailija Virpi Hämeen-Anttila kertoo, että Intiassa tämä olisi kohteliaisuus.
 
– Meillä ei ole norsuja, joten emme ymmärrä. Intialaiset tietävät, että norsun käydessä sen lanne keinahtelee vastustamattoman kauniisti, hän sanoo.
 
Kuukasvot olisivat suomalaiselle merkki sairaudesta tai liiallisesta kortisonilääkkeiden käytöstä, mutta sanskritin kielessä tämäkään ilmaus ei ole kielteinen. Se viittaa kauniiseen, kuun valon lailla kuultavaan vaaleaan ihoon. 
 
– Joitakin asioita on kerta kaikkiaan mahdotonta kääntää, Hämeen-Anttila sanoo. 
 
Mahdottomilta tuntuvat monesti esimerkiksi viittaukset historiaan ja alueen kirjalliseen perinteeseen. Ei voida olettaa, että suomalainen lukija tietää, kuka oli ”Intian Shakespeare”.
 
Riina Vuokko kertoo ratkaisevansa vastaavat ongelmat vaikkapa liittämällä alkuperäiseen viittaukseen jonkinlaisen selityksen, esimerkiksi ”yhtä häikäilemätön kuin Wein hallitsija Cao Cao”.
 
 
 
Japanilaisen Haruki Murakamin kirjan suomentanut Raisa Porrasmaa pääsi tapaamaan kirjailijaa, ennen kuin tämän Suomeen(kin) sijoittuva tarina Värittömän miehen vaellusvuodet (2014) julkaistiin suomeksi.
 
Sen ansiosta ilmansuuntiin tuli korjaus. Alkutekstissä kirjan päähenkilö lähtee Helsingistä moottoritietä pitkin länteen, kun tarkoituksena on matkustaa Hämeenlinnaan. Porrasmaa sai luvan korjata sen suomennoksessa pohjoiseksi.
 
Kirjan uusissa painoksissa ei myöskään nähdä autoa, jossa on ”Helsingin rekisterikilvet”, koska sellaisia ei käytetä Suomessa.
 
Sen sijaan suomalaiset henkilöt Edvard ja Olga saivat pitää nimensä, vaikka ne kuulostavatkin suomalaisen korvaan kovin virolaisilta.
 
Vuokko ja Porrasmaa pitävät tärkeänä, että teokset suomennetaan suoraan alkukielestä.
 
– Englannin ja muiden välikielten kautta kääntämisen vuoksi häviää paljon sävyjä ja tulee jopa suoranaisia väärintulkintoja, Porrasmaa sanoo. (LM–HäSa)