Nuorisovaltuuston edustajina kaupunginvaltuustossa istuvat vuoden ajan Mari Pinomäki ja Aatu Pulkkinen. He saivatkin ensimmäisessä kokouksessaan kuulla puhetta kerrakseen.
Kanta-Häme Hämeenlinna

Kaikki valtuutetut vakuuttivat tykkäävänsä pyöräilystä, mutta autollakin keskustaan pitäisi päästä

Kaikki vakuuttivat tykkäävänsä pyöräilystä, mutta autollakin keskustaan pitäisi päästä.

Varsin pitkä ja polveileva keskustelu saatiin kaupunginvaltuustossa aikaan pyöräilystä, vaikka siitä ei varsinaisesti mitään päätettykään.

Edellinen kaupunginvaltuusto hyväksyi pyöräilynedistämisohjelman jo vuoden 2016 lopulla. Silloinen yhdyskuntalautakunta päätti myös pyöräilyn tavoiteverkosta, liikennesuunnittelun periaatteista pyöräilyverkolle sekä tärkeimmät pyöräilyn yhteystarpeet ja investointikohteet.

Nyt piti vain merkitä tiedoksi ohjelman pohjalta tehdyt toimet, joita ovat mm. Turuntien ja Visamäentien parannukset.

 

Keskustan etelä-pohjoissuuntaisen pyöräilyreitin sijoittamisesta Sibeliuksenkadulle on koko kesä väännetty somessa ja nyt keskustelu jatkui valtuustossa. Antero Niemelä (ps.) arvioi sen vievän parkkipaikat, jolloin keskustan kaupoilta loppuvat asiakkaat.

Puoluetoveri Lulu Ranne epäili sen jopa olevan ensimmäinen askel toriparkkiin.

Andrei Sergejeff (vihr.) hämmästeli, eivätkö pyöräilijät voi käydä kaupoissa asiakkaina.

Helena Lehkonen (kok.) taas piti kiireellisimpänä asiana väylästön epäjatkuvuuskohtien poistamista. Hän myös kysyi, olisiko mahdollista käyttää kevyempiä ratkaisuja kuin kahden miljoonan pyörätie.

– Viivalla vain erotettaisiin kävelijät ja pyöräilijät.

Samoilla linjoilla oli Ville Lintula (kok.), jonka mielestä esimerkiksi Helsingissä katuihin maalatut pyöräilyväylät toimivat hyvin.

Valtuustossa 90-luvullakin vaikuttanut Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.) muisteli, että jo tuolloin käytiin samaa keskustelua. Hän korosti, että nyt modernit kaupungit elävöittävät keskustojaan pyöräilyllä ja kävelyllä.

– Sinne tullaan viihtymään. 2020-luvun Hämeenlinna edellyttää, että pyöräilyyn satsataan.

Nuorisovaltuutettu Aatu Pulkkinen muistutti, että erityisen tärkeitä pyöräilyväylät ovat koululaisille ja opiskelijoille.

Lopuksi pyöräilynedistämisohjelman toteuttamisvaihe merkittiin tiedoksi.

 

Valtuuston listalla oli kolmen asemakaavatyön käynnistämien. Kahdesta äänestettiin.

Sairion puutaloalueelle on tarkoitus laatia alueen ilmeen säilyttävä kaava. Sitä ei kukaan vastustanut, mutta Juhani Lehto (vas.) ihmetteli kiirettä, jolla asia on tuotu päätöksentekoon ohi kaavoitusohjelman.

Alueelle asetusta rakennuskiellosta on valitettu. Lehto kyseli, miksei Sairion asukkaita ole tiedotettu paremmin tilanteesta. Hän esitti asian palauttamista. Äänestyksessä sitä kannatti kuitenkin vain 13 valtuutettua.

 

Engelinrannassa kaavoitus alkaa Senaatti-kiinteistöjen omistamasta korttelista, jossa nyt on pari huoltoasemaa ja liikekiinteistö. Kirsi Ojansuu-Kaunisto halusi lisätä päätökseen ponnen, jossa painotetaan, että Engelinranta on suunniteltava kokonaisuutena ja kestävästi.

Jälleen käytiin myös keskustelua, onko 4 vai 12 kerrosta parempi. Tosin juuri tähän kohtaan ei ole 12 kerrosta suunniteltukaan. Useille valtuutetuille kerrosmäärillä ei niinkään ole merkitystä, vaan kokonaisuudella.

Lisäksi Kylli Kylliäinen (kd.) muistutti, että kirkontornin pitää näkyä.

Moni halusi ponnella taata, ettei alueesta tule grynderien tilkkutäkkiä. Äänin 32-18 enemmistö kuitenkin uskoi kaavoituksen etenevän laadukkaana ilman ponttakin.

 

Myös Kantasairaalan alueen kaavoitus oli esillä. Tässä sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki (kok.) muistutti, ettei uuden sairaalan rakentaminen Kanta-Hämeeseen ollut mitenkään itsestäänselvyys.

Sote-uudistuksen keskeneräisyyden vuoksi poikkeuslupia alan investointeihin on erittäin vaikea saada. Hän kiittelikin erikseen lobbauksesta opetusministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok.), kansanedustaja Tarja Filatovia (sd.) ja valtuutettu Timo Kaunistoa (kesk.), jonka keskustasuhteista oli merkittävää hyötyä.

– Aivan ehdottomasti tarvitsemme uuden sairaalan Helsingin ja Tampereen väliin. Siksi tästä on suunnaton ilo puhua. Vain Kainuu, Keski-Suomi ja Kanta-Häme ovat saaneet luvan rakentaa kokonaan uuden sairaalan.

Tuoreimpia artikkeleita