fbpx
Kanta-Häme

Kaiuttaret ja verevät naiset vievät säveltäjää

Rakkaus ja intohimo, siinä tämänvuotisen Sibelius-fantasian kantavat elementit.

– Rakkautta luontoon, mutta intohimoista rakkautta naiseen, tiivistää fantasian ohjaaja Juulia Tapola.

Syksynpimeä Hämeenlinnan tori muuttuu taas ensi perjantaina valon, musiikin ja tanssin näyttämöksi. Jean Sibeliukselle tärkeää luontoa edustavat muun muassa Feenix Showdancersin esittämät kaiuttaret.

Tapahtumassa ovat mukana 150-päinen kuoro, tanssija Linda Haakana tanssipartnereineen, kolme solistia ja valotaiteilija Juha Rouhikoski.

Juhlavuonna fantasian teemana on Sibelius ja hänen maailmansa.

Säveltäjällä ei ollut vain yhtä maailmaa, huomauttaa Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johtaja Erkki Korhonen.

– Hänellä oli voimakas sisäinen maailma, mutta hän kuului yhtä voimakkaasti myös ulkoiseen maailmaan, jonka maailmanpoliittiset kuohut vaikuttivat häneen, Korhonen sanoo.

Juhlavuoden fantasia on “yhteenveto kaikista edellisistä fantasioista”. Korhosen mukaan langanpäitä solmiva lause ei tarkoita sitä, että tuotannolle jätettäisiin jäähyväisiä.

– Emme ajattele, että tämä olisi viimeinen. Sibelius-fantasia on ainutlaatuinen tapahtuma koko maailman mittakaavassa. Yhteenveto tehdään juhlavuoden kunniaksi. Mukana on menneinä vuosina hyviksi havaittuja elementtejä ja ihan uutta.

Uutta ovat paitsi tarina, myös esimerkiksi vanhasta poikkeavat luiskarakennelmat ja kuoron asut, joista säveltäjän synestesiasta muistuttava valomaailma myös heijastuu.

Edellisiltä vuosilta tuttuja näkyjä ovat muun muassa Raatihuoneen parvekkeen käyttäminen ja nosturissa soittava Erkki Korhonen.

– Testasimme Kangasalla yli 50 metrin korkeuteen nousevaa nosturia, mutta se oli jo liian hurja, Korhonen nauraa.

Fantasia on näkyvin osa Sibeliuksen syksy -festivaalia, joka laajenee nyt viisipäiväiseksi.

Rupeaman aloittaa keskiviikkona 16.9. Sinfonia Lahti, joka esittää Vanaja-salissa Okko Kamun johdolla muun muassa Belsazarin pidot -sarjan.

Torstaina kuullaan satoa Sibelius-sävellyskilpailun pianosarjasta, ja perjantaina fantasian jälkeen kuorot lähtevät neljättä kertaa kuutamolle ravintoloihin. Lauantaina päivällä järjestetään myös tuttuun tapaan Nuottiavainpolku.

Tämän vuoden varsinainen uutuus on lauantai-iltaan sijoitettu Sibeliuksen öinen ratsastus.

– Mietimme yhdessä tuottaja Satu Lindstedtin ja Aulangon ratsastuskoulun kesken, miksei hevonen näy juhlavuodessa lainkaan, kertoo ratsastuskoulua edustava Anna-Mari Ahonen.

Tapahtumassa yhdistyvät Sibeliuksen kappale Öinen ratsastus ja auringonnousu ja säveltäjälle tärkeä Aulangon puistometsä. Tuloksena on “ratsastettava konsertti”.

Kuulijat ovat hevosen selässä ja muusikot metsässä.

– Hevoset ovat tottuneet musiikkiin, koska tallilla soi musiikki, tosin pop. Luultavasti otamme kenraalin ennen tapahtumaa. Avainhenkilö tässä on 23-vuotias Diiva-tamma, joka on kaikennähhnyt, kylmäverinen tyyppi, Ahonen nauraa.

Tarkoitus on, että sibeliaaninen ratsastus on alkusoitto useille vastaaville tapahtumille. Lisää teemahevostelua on suunnitteilla sekä juhlavuoden lopulle että ensi kesäksi.

– Hevosen kanssa kyse on aina elämyksestä.

Festivaali jatkuu sunnuntai-iltapäivään saakka. Viimeisenä ohjelmassa on Sibeliuksen syntymäkodissa pidettävä keskustelutilaisuus Sibelius ja hänen maailmansa.

Päivämäärä on sama kuin Sibeliuksen kuolinpäivän vuonna 1957. Keskustelun ohella emeritusprofessori Matti Lehtinen lukee tilaisuudessa saman puheen, jonka Yrjö Kilpinen aikoinaan laati ja piti säveltäjän hautajaisissa. HäSa

Menot