Kanta-Häme

Kaivattu skuuttipuisto tulee Sairioon

Kaupunki kilpailuttaa Sairion skuutti- eli potkulautailupuiston urakoitsijoita perjantaihin asti. Sairionpuisto on toistaiseksi entisellään, eikä rakennustöiden aloituksesta ole vielä päätetty.

Pohjarakennustöiden pitäisi kuitenkin valmistua elokuun loppuun mennessä. Puiston skuuttausvälineet asennetaan paikoilleen syyskuun alussa.

Tilaajapäällikkö Eija-Liisa Dahlberg sanoo, että puiston rakentaminen on viivästynyt, koska skuuttipuistoja rakentavia yrityksiä on vähän ja urakalle on vaikea löytää tekijää.

Suunnitteluvaiheessa näytti vielä todennäköiseltä, että puisto valetaan betonista. Lopulta päädyttiin kuitenkin asfaltoituun kokonaisuuteen eli pooliin. Sinne kiinnitetään viisi siirrettävää skuuttausvälinettä, kuten ramppeja ja kumpuja.

– Välineet ovat sellaisia, että ne soveltuvat skuuttaukseen, skeittaukseen ja BMX-pyöräilyyn. Ne ovat matalahkoja, toisin kuin Hämeensaaren skateparkissa, kertoo viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen.

Tarkempaa kuvausta välineistä ei vielä ole, vaan kilpailutuksen kautta valittu urakoitsija ratkaisee niiden materiaalit. Meluisia vanerivälineitä kaupunki ei kuitenkaan hyväksy.

Osa Sairionpuistosta on tarkoitus pitää leikkikenttänä, jota varten hankitaan yksi uusi kiipeilyteline ja karuselli. Puistoon tulee myös muutama uusi penkki.

Sairionpuiston peruskorjauksen budjetiksi on asetettu 65 000 euroa. Siitä 40 000 euroa on budjetoitu puiston peruskorjaukselle, poolille ja sen välineille. Loput 25 000 euroa sulavat Linnan Infran tekemiin perustöihin.

– Olisi hyvä, että työt saataisiin nyt alulle, koska aloitteen tehneet nuoretkin ovat jo ehtineet kasvaa. Jos budjetti menee tiukille tai ylittyy, on mahdollista, että osa hankinnoista on tehtävä vasta ensi vuoden puolella, Dahlberg ennakoi.

Sairio valikoitui skuuttipuiston rakennuspaikaksi, koska se on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja helposti saavutettavissa. Lisäksi 3 hehtaarin kokoinen puisto sopii kooltaan paremmin skuuttipuiston paikaksi kuin kymmenen kertaa pienempi Kirjurinpuisto. Skuuttipuiston asfalttialueen kooksi tulee 20 x 30 metriä.

Aloite skuuttipuiston rakentamisesta tuli 60 hämeenlinnalaiselta nuorelta, jotka toivoivat puiston tulevan Kirjurinpuistoon.

Kaupungin yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalvelut totesi kuitenkin, ettei Kirjurinpuisto sovi toiminnalliseksi alueeksi. Omakotitaloja ja katuja on liian lähellä.

Kirjurinpuisto käväisi Hämeenlinnan poistettavien leikkipuistojen listalla. Kaupunki kuitenkin katsoi, että puiston käyttö on kasvanut, ja se pidetään pienten lasten leikkipaikkana. Dahlberg sanoo, ettei korjaus ole edessä vielä tänä vuonna.

Skuuttipuistoksi tarkoitettua poolia ei vielä ole Hämeenlinnassa. Kaupungissa on harrastusmahdollisuudet lähinnä skeittailijoille. Hämeenlinnan Skate ry:llä on kaksi skeittipaikkaa Hämeenlinnassa, toinen Hämeensaaressa ja toinen Poltinaholla.

Poltinahon Laitos skateparkissa skuuttaus on kiellettyä, elleivät harrastajat osallistu hallin ylläpitokustannuksiin.

Skuuttaajilla ei kuitenkaan ole järjestäytynyttä toimintaa, joten myös Sairionpuiston ylläpito lankeaa kaupungin vastuulle. HÄSA

Päivän lehti

1.6.2020