Kanta-Häme

Auto suistui jokeen ja kaksi ihmistä kuoli Forssassa – Silminnäkijä: Mahdollinen syy huono ajokeli

Auton nostopaikka sijaitsi 40–50 metrin päässä oletetusta onnettomuuspaikasta. Kuva: Lassi Puhtimäki
Auton nostopaikka sijaitsi 40–50 metrin päässä oletetusta onnettomuuspaikasta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Poliisi tutkii kahden ihmisen kuolemaan johtaneita tapahtumia Forssan Matkussa. Uhrit löytyivät Sokeaojaan suistuneesta henkilöautosta, joka oli uponnut katolleen jokeen lähellä Matkun kyläkeskusta.

Auto on suistunut Sokeaojaan paikasta, jossa Matkuntie ylittää Sokeaojan. Kuva: Lassi Puhtimäki
Auto on suistunut Sokeaojaan paikasta, jossa Matkuntie ylittää Sokeaojan. Kuva: Lassi Puhtimäki

Hätäkeskus sai hieman ennen kello 11:tä torstaiaamuna ilmoituksen, että joessa oli havaittu auto katollaan. Poliisin mukaan tarkka tapahtuma-aika ei ollut vielä illalla tiedossa. Poliisi arvioi, että auto on osunut tien reunassa olevaan kaiteeseen ja ajautunut tämän jälkeen katolleen jokeen.

Poliisi tiedottaa tapahtuneesta enemmän perjantaina.

Tapahtuiko onnettomuus jo keskiviikkona?

Hämeen Sanomien tavoittama silminnäkijä kertoo, että auto nostettiin vähän matkan päässä sillasta. Vielä torstaina sillan vieressä oli nähtävissä jäljet, mistä auto oli luultavasti suistunut jokeen. Tästä se on ajautunut virtaavan veden mukana noin 50 metrin päähän sillasta joen alajuoksun suuntaan.

Auto on ilmeisesti repinyt irti sähkökaapin, joka lojui irrallaan joessa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Auto on ilmeisesti repinyt irti sähkökaapin, joka lojui irrallaan joessa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Joessa on tähän aikaan vuodesta paljon vettä. Autosta oli löytöhetkellä näkyvissä vain peräosa.

– Sillan vierestä joesta löytyi paikaltaan irronnut sähkökaappi, johon auto on ilmeisesti osunut onnettomuuden aikana, silminnäkijä lisää.

Hän arvelee auton jättämistä jäljistä, että auto on joutunut jokeen jo keskiviikkoiltana.

– Suistumisjälkien päällä tien vieressä oli aura-auton jättämä valli. Aura kävi kylällä iltakahdeksan jälkeen keskiviikkona.

Forssassa satoi keskiviikkona lunta koko illan. Silminnäkijä arvioi, että sääolosuhteilla on ollut vaikutusta onnettomuuteen.

Hämeen Sanomien saamien tietojen mukaan turman uhrit eivät tiettävästi ole kyläläisiä.

Juttua muokattu 20.12. klo 15

Poistettu uhrien oletettua kotipaikkaa koskeva maininta.

Kaksi kuoli onnettomuudessa Forssan Matkussa.
Kaksi kuoli onnettomuudessa Forssan Matkussa.

Päivän lehti

30.11.2020

Fingerpori

comic