Kanta-Häme

Kaksi kuskia kärähti päihteistä tunnissa – Olivat ajaneet samalla autolla Hämeenlinnassa

Kuvituskuva.

Hämeenlinna. Poliisi pysäytti perjantaina iltapäivällä Paroisilla henkilöauton, jonka 35-vuotias kuljettaja puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Myös miehelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen.

Miehen ajo-oikeus oli rauennut, eikä hänellä ollut ajo-oikeutta. Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon, ja tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Tuntia myöhemmin noin 30-vuotias mies autoili samalla henkilöautolla, jolla edellinen kuski oli kärähtänyt.

Myös tämä kuljettaja puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Poliisi otti mieheltä ajokortin ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Forssassa Hämeen poliisi pysäytti saman pakettiauton kaksi kertaa perjantai-illan liikenteenvalvonnassa. Iltakuuden aikaa ratin takaa löytyi nainen, joka kuljetti autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Häntä epäillään sekä rattijuoppoudesta että huumausainerikoksesta. Nainen jäi kiinni Matkailijankadulla.

Neljän tunnin kuluttua sama auto oli liikenteessä Saksankujalla. Poliisi pysäytti sen ja ajajana oli tällä kertaa päihtynyt mies. Rattijuoppouden ja huumausainerikoksen lisäksi hän syyllistyi ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Kolmen naisen sanaharkka ja huutelu ravintolaillan jälkeen johti nujakkaan ulkotiloissa ravintolan edustalla kello 2.30 aikaan lauantaina aamuyöstä.

Poliisi selvitteli tilannetta naistenvälisen hiuksista repimisen ja lyömisen jälkeen. Kahta naista epäillään pahoinpitelystä ja yhtä lievästä pahoinpitelystä.

Kolmikko lähetettiin selvittelyn jälkeen koteihinsa. Asian puiminen jatkuu maanantaina poliisin johdolla.

Tehtäviä kirjattiin Hämeen poliisin alueella liki 300 kappaletta, huumausaineisiin liittyen tehtävät poikivat yhdeksän rikosilmoitusta. Joukossa oli huumeratteja, huumausainerikoksia ja huumausaineen käyttörikoksia.