Kanta-Häme

Kaksi vuotta, 182 000 tumppia - Roskasakki muuttaa kaupungista

Kaija ja Ilkka Erkkilä ovat keränneet roskia kaduilta ja puistoista noin viiden vuoden ajan. He kutsuvat itseään ”Roskasakiksi”.

Pariskunnan harrastus alkoi Tampereella vuonna 2011, ja kun Erkkilät muuttivat Hämeenlinnaan, roskienkeruu on jatkunut täällä. Pihtien kanssa kulkeva pariskunta onkin monelle tuttu näky.

– Ihmiset suhtautuvat yleensä hyvin positiivisesti, jotkut ovat sanoneet, että ihana nähdä teidät livenä. Mutta on niitäkin, jotka varta vasten heittävät roskia eteemme, Kaija Erkkilä kertoo.

Erkkilät eivät ole provosoituneet tällaisesta, vaan ovat tyynesti jatkaneet roskien vähentämistä luonnosta ja kaupunkiympäristöstä.

Monien kanssa he ovat myös jutelleet roskaamisesta. Sekä Kaija että Ilkka ovat puheliaita, ja ainakin Ilkka kertoo puuttuvansa asiaan, kun näkee roskaamista ympäristössään.

Hän kertoo yhden tapauksen muutaman päivän takaa.

– Olimme yhteislaulutilaisuudessa torilla, ja siellä yksi kaupunginvaltuutettu tumppasi tupakan maahan, vaikka roskis olisi ollut kahdeksan metrin päässä. Sanoin miehelle, että viedäänpä roska tuonne roskikseen.

Herra kaupunginvaltuutettu ei kuitenkaan lämmennyt asialle.

Mutta toisaalta se, että siellä torilla niinkin lähellä yhteislaulupaikkaa ylipäänsä oli roskis, on edistysaskel. Erkkilät iloitsevat siitä, että kaupungin keskustaan saatiin kahden vuoden väännön jälkeen viisitoista oranssiraitaista roskista.

Erkkilät sanovat että nämä uudet roskikset ovatkin sitten lähes ainoa parannus siisteyspuoleen heidän kaupungissa asumisensa aikana. Toinen tärkeä saavutus oli Vallin kioskirötiskön purkaminen tämän vuoden alkupuolella.

Pariskunta olisi halunnut vaikuttaa enemmänkin. He ovat keskustelleet monien kaupunkilaisten kanssa ja koettaneet kannustaa heitäkin keräämään roskia.

– Suhtautuminen on ollut sellaista, että eihän me muiden roskia kehdata kerätä. Mutta moni lupaa olla roskaamatta itse, ja sehän on tietysti tärkeää. Ei ympäristössä olisi yhtään roskaa, mikäli kaikki ajattelisivat ja toimisivat näin.

Erkkilät ovat myös tavanneet kaupunginjohtajan kaksi kertaa ja toivoneet pääsevänsä puhumaan kaupungin kouluihin ja päiväkoteihin. Asia ei kuitenkaan ole edennyt.

– Ammattiopisto Tavastiassa sentään vierailimme kerran, ja vastaanotto oli hyvä. Sen jälkeen meidät kutsuttiin puhumaan myös Keravan ammattikoululaisille.

Mutta jos kaupunki täällä vihdoin lämpenisi kouluvierailuille, Erkkilät ovat valmiita tulemaan Hyvinkäältäkin esitelmöintimatkoille.

– Käydäänhän me toki Hämeenlinnassa muutenkin tuttuja tapaamassa, ja todennäköisesti keräämme taas roskia samalla. Sellaisia retkiä teemme edelleen Tampereellekin.

Vaikka kaikenlainen roskaaminen ärsyttää ja surettaa Erkkilöitä, erityisen kriittisesti he suhtautuvat tupakantumppeihin – noihin pieniin roskiin, joita jotkut eivät pidä roskina ollenkaan.

– Jotkut tuntuvat luulevan, että tumpit häipyvät tuosta vain, mutta nehän eivät maadu koskaan. Tumpeissa on tuhansia myrkkyjä, muun muassa arsenikkia, ne saastuttavat luontoa ja tappavat kaloja, Kaija Erkkilä sanoo.

Roskasakkilaiset ovat koettaneet opastaa tupakoitsijoita käyttämään minituhkiksia tai rasioita. Sellaisen voi tehdä vaikka vanhasta filmirullakotelosta tai lääkepurkista.

Miten Erkkilöitten oudonpuoleinen harrastus sitten alkoi? Ilkka kertoo Tampereella kiinnittäneensä huomiota, että valtatien ajokaistojen viheralue oli täynnä roskaa. Yhtenä päivänä hän meni ja alkoi kerätä roskia pois.

Se oli menoa. Sen jälkeen pariskunta keräsi roskia myös Tampereen keskustassa ja milloin missäkin. Teatterireissuillakin heillä oli roskapussit mukana. HäSa

Päivän lehti

1.6.2020