Kanta-Häme

Kaksisataa kiloa karkkia kaduille

Torstaina edessä ovat haikeat hyvästit.

Yksi kahdeksasta Turengin lukion penkkarijulisteesta kertoo kolmen lukiovuoden tapahtumat WhatsApp-kännykkäsovelluksen hymiöiden avulla. Mukaan on mahtunut ainakin hämmennystä, juhlintaa, villi länsi -teemaiset potkiaiset sekä useita ulkomaanmatkoja.

Mikäkö on kolmannen vuoden viimeinen hymiö? Tietysti rekka-auto.

Tv:stä tutut

Tämän kevään Turengin lukion abiturienttien teemaksi valikoitui elokuvat ja televisio.

– Turengissa ei aikaisempina vuosina ole oikein ollut yhteistä teemaa pukeutumisessa. Nyt on, mutta kuitenkin sellainen, joka sallii monenlaista pukeutumista, kertoo Pihla Rautio.

– Niin, mikä hahmo muka ei olisi tv:stä jollain tavalla tuttu, Albert Koski huomauttaa.

Rekan kyytiin nouseekin melkoisen sekalainen seurakunta. Menossa ovat mukana ainakin Ariel, tv-sarja Gleen huutosakkilainen, majuri, Cruella De Vil, sekä koko joukko valkoisiin, ihonmyötäisiin trikoisiin pukeutuneita supersankareita viittoineen ja shortseineen päivineen.

Uusi nimi ansaitsee Oscarit

Viimeiset kuukaudet ovat olleet Turengissa koko lukioajan kiireisimmät. Leijonanosan lukulomasta ovat ainakin toistaiseksi vieneet nimenomaan penkkarijärjestelyt.

Edessä olevat kirjoitukset ovat kyllä mielessä, mutta tämän vuoden puolella eniten on huolettanut, miten kaiken ehtii saada valmiiksi.

Päivällä koululla järjestettävän abigaalan teemana on Oscar-gaala, jonne abit saapuvat punaisia mattoja pitkin sekä palkitsevat toisiaan pahvista askarrelluilla kultaisella spray-maalilla koristetuilla Oscar-patsailla.

– Nyt kun lukio sai uuden nimen, ajattelimme viedä gaalankin uudelle tasolle, Koski sanoo viitaten Tervakosken ja Turengin lukioiden viimesyksyiseen yhdistymiseen.

Vaikka idea abigaalaan tuli jo edellisen vuoden keväällä ja opettajat kiittelivät aikaisesta valmistautumisesta, on varsinainen toteutus jäänyt abien mukaan viime tippaan.

– WhatsApp-penkkarijuliste tehtiin viime viikonloppuna, eikä osa meistä vieläkään tiedä täysin varmasti, minkälaiseen asuun pukeutua!

Kahdesta autosta ei saa letkaa

Viereisellä ala-asteella abirekkoja odotetaan kuumeisesti. Abit kertovat varautuneensa vierailuun yhteensä kahdellasadalla kilolla karkkia.

Autonlavalla seisominen ei huoleta ainakaan paleltumisen kannalta.

– Turengissa ei oikein ole ollut sellaista letkassa ajamisen perinnettä. Kahdesta kuorma-autosta ei kyllä kovin kummoista letkaa saisikaan! Rautio nauraa.

Yhteinen tekeminen on lähentänyt vuosikurssia entisestään. Ajatus omille teille lähtemisestä tuntuu mukavalta, mutta myös vähän haikealta.

Edellisvuotiset vanhojentanssit ovat perinteisesti se ison budjetin panostus. Penkkarivuonna moni selviää huomattavasti edullisemmin.

– Supersankaripuku maksoi postikuluineen kolmisen kymppiä. Ehkä siitä saa vielä festariasun ensi kesäksi, Koski virnistää. (HäSa)

Päivän lehti

4.6.2020