Kanta-Häme

Kalaa ja lihaa kotiovelle

Kalakauppias Erkki-Matti Ritola soittelee ovikelloja Kukostensyrjän asuinalueella. Harvassa talossa ollaan iltapäivällä kotona.

– Tammikuu on kaikkein huonointa kaupantekoaikaa, kun ihmisillä on vielä joulukaloja, Ritola sanoo.

Pari vuotta Kala-Auton kiertävänä kalakauppiaana työskennellyt Ritola kehuu Hämeenlinnaa yhdeksi parhaimmista myyntipaikoista. Mies kiertää kalojen ja äyriäisten kanssa myös Hyvinkään ja Riihimäen seuduilla.

Suoramyynnin ohella hän toimittaa yrityksen verkkokaupasta ostettuja kalatilauksia. Niitä on vain 1–2 viikossa.

Lihatukku Tamminen Oy avasi viime keskiviikkona verkkokaupan, joka myy Rotukarjan lihaa lähes koko maahan.

Verkkokaupasta voi ostaa 10 kilon lajitelman naudanlihaa, joka toimitetaan asiakkaalle Itellan kylmäkuljetuksena tiettyyn kellonaikaan.

– Tämä on ympäristöystävällinen tapa ostaa lihaa suoraan tuottajatilalta, kun ei tarvitse itse lähteä pitkän matkan päästä ajamaan, toimitusjohtaja Pasi Tamminen Tamminen Oy:stä sanoo.

Kalakauppa käy, lihamyynti on mainosta

Kalakauppias Ritolan mukaan kauppa on tuurista kiinni.

– Noin joka kymmenes ostaa.

Hän sanoo kalakaupan kuitenkin kannattavan. Yksi merkki on se, että viitisen vuotta vanha firma aikoo laajentaa, eli palkata lisää kiertäviä kauppiaita.

Pasi Tamminen ei ole asettanut varsinaista myyntitavoitetta netin lihakaupalle. Hän laskee verkkokaupan olevan ennen kaikkea suomalaisen lihatalouden markkinointia.

– Etumme syntyy siitä, että asiakas löytää samoja tuotteita myös päivittäistavarakaupasta. Haluamme myös lisätä keskustelua siitä, mistä ruoka tulee.

Tamminen kutsuu verkkokaupassa myytävää naudanlihaa lähiruoaksi, vaikka todellisuudessa tuottajatiloja on melkein 300 eri puolilla eteläistä Suomea.

– Ajattelen, että lähiruokaa on se, josta tiedän, mistä se on tullut. Esimerkiksi Turun lähistöltä tuleva liha on helsinkiläisille lähiruokaa, koska sen lähempänä en pysty sitä tuottamaan.

Kantahämäläinen lihantuottaja ei hyväksy lähiruoaksi lihaa, joka saattaa matkustaa satoja kilometrejä tuottajalta ruokapöytään. Paikallinen tuottaja ei halua esiintyä lehdessä omalla nimellään kilpailutilanteen vuoksi.

Kala pakastimessa, liha tyhjiöpakkauksessa

Kala-Auton kalat ja äyriäiset myydään pakasteina. Niiden luvataan säilyvän pakastimessa peräti puoli vuotta, koska niitä suojaa ohut jäähilekerros.

Tammisen Lihalaatikossa lihat on pakattu suojakaasuun tai tyhjiöpakkauksiin. Viimeinen käyttöpäivä ilmoitetaan pakkauksessa.

Tammisen tuotevalikoimassa on kolme erilaista 10 kilon lihalaatikkoa, jotka sisältävät kotimaista Rotukarjan pihvilihaa. Hintahaitari on 139–229 euroon.

Kala-Auton myyntituotteet matkustavat pakettiautossa pakastinarkuissa. Tarjolla on muun muassa Intian valtamerestä kotoisin olevaa miekkakalaa, Norjasta tulevaa lohta ja Koillis-Atlantilta pyydettyä kampelaa. Lohen kilohinta on 24,50 euroa ja kuhan 29,60 euroa. (HäSa)

Päivän lehti

3.4.2020