Kanta-Häme

Kalastusmaksut haaviin valvonnalla

Kalastuksenvalvontaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota, koska uusi kalastuslaki astui voimaan vuodenvaihteessa.

Esimerkiksi Kanta-Hämeessä alkaa tänään tehovalvontaviikko, jonka aikana kalavesille tehdään valvontaiskuja.

Ely-keskus on nyt jakanut Järvi-Suomeen 2,5 miljoonaa euroa valtion kalastusmaksuista kertyneitä varoja, joista alueen valvontahankkeet saivat noin 73 000 euroa. Kanta-Hämeessä tehovalvonta sai 5 500 euroa.

Kalastuksenvalvonta on ollut yksi varojen jakokohteiden painopisteistä jo vuosia. Uudessa kalastuslaissa valvonta nimetään erikseen käyttökohteena.

– Valvonnan vähäisyyteen on kiinnitetty huomiota. Aiempien selvitysten mukaan moni ei ole maksanut kalastonhoitomaksua joko tietämättömyyttään tai tarkoituksella, kertoo kalastusbiologi Mari Nykänen Pohjois-Savon ely-keskuksesta.

Hallituksen talousarviossa maksujen tulostavoite on 10,4 miljoonaa, minkä toteutuminen vaatii valvontaa.

Tehovalvontaviikko alkaa tänään, mutta tehovalvontaa on tehty Kanta-Hämeessä läpi kevään.

Hämeen kalatalouskeskuksen kalatalousneuvojan Petri Mäkisen mukaan hämäläiset kalastajat ovat maksaneet maksunsa suhteellisen tunnollisesti. Vain noin 5 maksun laiminlyönyttä on jäänyt tänä vuonna kalastuksenvalvojien haaviin.

Maakunnassa onkin keskitytty etenkin salakalastajiin.

– Ongelmana ovat olleet Suomenlahden toiselta puolelta tulleet salakalastajat. Olemme löytäneet ja poliisi on sakottanut tänä keväänä noin seitsemän salakalastajaa, Mäkinen kertoo.

Moni ei vielä tunne uudistunutta kalastonhoitomaksua. Niinpä Mäkinen on valvontakierroksillaan jakanut aidosti epätietoisille esitteitä ja varoittanut, että ensi kerralla poliisilta tulee 100 euron sakko.

Räikeät maksamatta jättämiset hän ilmoittaa suoraan poliisille.

Mäkinen veikkaa, että maksamatta jättäneitä kalastajia löytyy nyt enemmän, kun mökkikausi on alkanut.

Järvi-Suomeen ely-keskuksen jakama summa on Mari Nykäsen mukaan nyt hieman suurempi kuin viime vuonna.

Tänä vuonna jaettujen varojen määrä perustuu valtion talousarvioon siitä, kuinka paljon maksuja kertyy uuden kalastuslain myötä. Nämä varat menevät kalataloutta edistävien hankkeiden avustuksiin ja kalastusalueiden toimintaan.

Kalavesien omistajille korvauksina maksetut viehekalastusmaksut ovat viimeinen erä, joka on kertynyt vuonna 2015 vanhan lain aikaan.

Nykänen kertoo, että kalastajat ovat lunastaneet kalastusmaksuja samaan tahtiin kuin viime vuosina. Hänen mukaansa kalastajien on helpompi hahmottaa uusi kalastonhoitomaksu.

Ennen käytössä ollut järjestelmä, jossa kalastaja tarvitsi sekä kalastuksenhoitomaksun että läänikohtaisen viehekalastusmaksun, oli monen mielestä vaikeaselkoinen.

Petri Mäkisen mukaan myös Kanta-Hämeessä yksinkertaisempi maksu on saanut kiitosta, mutta luvan ostaminen oli hankalaa alkuvuodesta verkkokaupan tökkimisen takia. HÄSA

Päivän lehti

23.1.2020