Kanta-Häme

Kalevalan maailma tulee kirjastoon

Hämeenlinnan kirjastossa vietetään ensi maanantaina ja tiistaina kansainvälistä Karjala-tapahtumaa. Mukana on esiintyjiä ja seminaarivieraita Hämeenlinnasta sekä Tveristä ja Venäjän Karjalasta.

Yleisölle tarjotaan muun muassa nukketeatteria, Karjala-aiheisia työpajoja sekä näyttely Kalevalan maailmasta.

Tapahtuman alkajaisiksi petroskoilainen nukketeatteri esittää maanantaina 15.4. kello 13 Koirien Kalevalan, joka on sovitettu näyttämölle Mauri Kunnaksen kirjan pohjalta. Esitys on karjalankielinen ja tekijät lupaavat, että sitä ymmärtää, mikäli osaa suomea.

Samaan aikaan karjalaisen perinteen työpajoissa tutustutaan muun muassa piirakoiden tekoon kirjontaan, askarteluun sekä karjalaisiin peleihin ja leikkeihin. Opastajina on karjalaisen perinteen taitajia sekä Venäjän Karjalasta että Hämeenlinnan seudun karjalaisten yhdistyksistä.

Maanantaina kirjastossa vietetään myös Inspiring World of Kalevala -näyttelyn avajaisia. Karjalan tasavallan kansalliskirjaston koordinoima näyttely esittelee nuorten taiteilijoiden uusia teoksia, joiden innoittajana Kalevalan tarinat ovat olleet.

Näyttelyssä yhdistyvät musiikki ja sanat, visuaalinen taide ja multimedia.

Tiistaina 16.4. on vuorossa kansainvälinen ja maakunnallinen kirjastoseminaari, jossa pohditaan muun muassa kirjastojen roolia kielen ja kulttuurin säilyttäjänä.

Näyttely Inspiring World of Kalevala jatkuu Hämeenlinnan kirjaston Keitaassa 12.5. saakka. (HäSa)