Kanta-Häme

Kalkki keräsi jyväjemmarit yhteen

Appolan tilan pellolle Lammille kerääntyi perjantaina viitisenkymmentä silmäparia ihmettelemään kalkinlevitystä.

Nordkalk ja Hankkija oy järjestivät tapahtuman yhdessä Keinuhongan tilan kanssa, joka on ryhtynyt kalkitsemaan lähialueen peltoja.

Hankkija oy:n myyntiedustaja Veli-Antti Silpola kertoo, että tempauksen yksi tarkoitus on neuvoa maatalousyrittäjiä kalkitsemisessa. Se on vähentynyt viime vuosina.

– Tässä on kyse viljelyn perustoimenpiteestä, sillä kalkitus parantaa viljan kasvua. Nyt kun maatilojen varat ovat vähissä, haluamme muistuttaa kalkituksen tärkeydestä. Kalkitus on yleensä ensimmäinen asia, mistä tingitään.

Nordkalkin Etelä-Suomen myyntipäällikön Jan Druggen mukaan kalkitus on väärä säästökohde.

– Olemme jakamassa kalkituksen ilosanomaa, koska Suomessa ollaan aika jälkijunassa kalkituksen suhteen. Maanviljelijät tietävät kyllä kalkituksesta, mutta nyt on ollut monta vuotta hankaluuksia, Drugge sanoo.

Maatilojen heikon taloustilanteen lisäksi Drugge nimeää ongelmaksi sään. Kalkitus on tehtävä, kun lunta on vähän ja maa on roudassa.

Viime talvet ja syksyt ovat olleet vetisiä, joten kalkitseminen on ollut vaikeaa, koska märkään peltoon tulee levityksessä uria ja painaumia.

Kalkitus on syytä tehdä siksi, että se nostaa pellon pH-arvoa. Suomen maaperä on luonnostaan hapanta, mikä vaikeuttaa kasvien ravinteiden saantia. Lisäksi typpilannoitus happamoittaa peltoja entisestään.

Ravinteet imeytyvät viljaan paremmin, jos maaperän pH-arvo on noin 6–7, mikä saadaan aikaan kalkituksella. Kalkki helpottaa fosforin imeytymistä, mikä samalla vähentää ravinnehuuhtoumia vesistöihin.

Kalkkitonni maksaa 50 euroa toimitettuna ja levitettynä. Tavallisesti maanviljelijä tarvitsee 5–7 tonnia hehtaarille. Perjantaina Appolan pelloille ajettiin yhteensä 45 tonnia kalkkia.

– Kalkitus ei ole kallista sen hyötyihin nähden. Se tehdään kerran viidessä vuodessa, joten se on järkevä investointi, kertoo Hankkija oy:n Kymi-Saimaan myyntipäällikkö Timo Särmälä, joka oli myös tullut seuraamaan tapahtumaa Lammille.

Särmälä epäilee, että myös lyhytaikaiset peltojen vuokrasopimukset laskevat maanviljelijöiden innokkuutta kalkittaa peltojaan.

Padasjoella sijaitsevan Keinuhongan tilan yrittäjä Kalle Jaakkola huolehtii kalkituksesta Hämeenlinnan ja Lahden alueella aina Kuhmoisiin asti. Kalkinlevityskoneen hankkiminen on kallista, joten on tavallista, että sama urakoitsija levittää kalkin paikallisten tilojen pelloille.

Jaakkolan mukaan kyse on myös täytetyöstä, jolla työllistetään maanviljelijöitä talvisin.

Nordkalk on Suomen johtava kalkkikivialan yritys, joka valmistaa kalkkituotteita muun muassa maatalouteen, rakentamiseen ja kemianteollisuuteen. Nordkalk järjestää kalkitustempauksia syksyisin ja talvisin. Lammin tapahtuma oli vuoden ensimmäinen. HÄSA

Päivän lehti

3.6.2020