fbpx
Kanta-Häme

Kalle Aaltonen keinuu hauskan aalloilla

– Olemme rehellisesti hömpän äärellä, mutta yritämme tehdä sen kunnioittavalla otteella, sanoo ohjaaja Kari Arffman.

Höyrylaiva Wellamo tekee matkaa Helsingistä Egyptin Aleksandriaan. Matkan aikana matkustajat ja miehistö sotkeutuvat romantiikan pauloihin ja joutuvat juonittelujen kohteeksi.

Aino ja Tatu Pekkarinen kirjoittivat huvinäytelmän Kalle Aaltonen lähes 70 vuotta sitten eikä Hämeenlinnan Teatterin työryhmä ole tekstiin pientä lyhentämistä lukuun ottamatta juuri kajonnut.

– Pekkaristen kieli ei ole millään tavalla natural. Mutta vaikka se saattaa kuulostaa vanhalta, kömpelöltä ja hassulta, sillä on oma arvonsa. Hepsankeikat ja tuulihatut ovat kielen rikkautta, perustelee ohjaaja.

Musiikin kanssa tekijät sen sijaan halusivat ottaa vapauksia. Mukana on nimikkokupletti, mutta muut 20 biisiä on poimittu yhdysvaltalaisista evergreeneistä (Porter, Gerswin), suomalaisesta tanssimusiikista (Kärki, Lindström) sekä marsseista.

Kappaleiden valintaprosessi ei ollut ihan helppo, sillä kaikki säveltäjät eivät salli musiikkiaan esitettävän samassa musikaalissa muiden tekemän materiaalin kanssa.

Kun kapellimestari Antti Paranko, koreografi Jens Walentinsson ja ohjaaja Arffman olivat päässeet yhteisymmärrykseen sävelmistä, oli instrumenttien valinta yksinkertaisempaa.

– Sointiväri on Olavi Virran ja Dallapén meiningeistä. Klarinetisti, kitaristi, kontrabasisti, rumpali ja pianisti, joka soittaa myös haitaria. Näillä valinnoilla päästään sekä suomalaisen tanssimusiikin että swingin syvimpään olemukseen, sanoo Paranko.

Kalle Aaltosessa on mukana teatterin koko näyttelijäkaarti vahvistettuna nuorilla näyttelijöillä ja laulajilla.

Pääroolin tekee helsinkiläinen Saska Pulkkinen, joka oli toinen viidakon kuningas Helsingin Kaupungin Teatterin viime vuoden suurmusikaalissa Tarzan.

Perämiehen roolin Pulkkinen sai koelaulun kautta. Hänen oli helppo tulla Hämeenlinnaan, sillä samalla lavalla laulaa ja tanssii synnyinkaupunkinsa kulmat tunteva kurssikaveri Markus Virtanen.

Aaltosen tarina ei ollut Pulkkiselle entuudestaan tuttu, mutta näyttelijälle sulahtaminen aikakaudesta toiseen ja roolista seuraavaan ei ole tuottanut vaikeuksia. Näytelmän synopsiksessa Kalle Aaltosta luonnehditaan mieheksi, joka hurmaa naisilta jalat alta.

– Kalle on vilkas nuori mies. Minulla on syntynyt ihan lämmin suhde tähän tyyppiin, muotoilee Pulkkinen hahmostaan.

1940-luvun lopulla Suomi yritti toipua sodasta, mutta ohjaaja Arffmanin mielestä musikaalista nauttiminen ei edellytä historian muistelua. Ajat ovat juuri nyt omalla tavallaan kovat, minkä vain lisää tarvetta lystinpitoon.

– Mitä vakavammat ajat, sitä suurempi syy ihmisillä on pitää hauskaa ja leikkiä.

Ohjaaja Ossi Elstelä sisällytti aikoinaan omaan Kalle Aaltonen -elokuvaansa egyptiläisessä kahvilassa tapahtuneen alastontanssikohtauksen, jonka Elokuvatarkastamo poistatti saman tien. Hämeenlinnan Teatteri halusi pitää Kalle Aaltosen leikit kiltteinä.

  – Meillä ei ole alastomuutta, eikä kiroilua. Pitäisikö laittaa? Tässähän on vielä muutama päivä aikaa, nauraa Arffman. HÄSA

Ensi-iltaMusikaalikomedia Kalle Aaltonen Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämöllä lauantaina 5.9. kello 18.

Menot