Kanta-Häme

Kalle Keskisellä väliaikainen liiketoimintakielto

Wanaja festival ja Riihimäki rock toteutuvat suunnitelmien mukaan. Näin vakuuttaa festivaaliyrittäjä Kalle Keskinen.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus langetti viime perjantaina Keskiselle väliaikaisen liiketoimintakiellon. Päätös liittyy Keskisen aiemmin yrityksen Speed Promotion & Agencyn kirjanpitovelvollisuuden laiminlyöntiin.

Käytännössä Keskinen ei voi väliaikaisen liiketoimintakiellon aikana toimia yhtiön hallituksessa eikä yhtiön toimitusjohtajana.

Lähipäivinä yhtiölle nimetään uusi toimitusjohtaja ja hallitus.

– Minä jatkan edelleen promoottorina. Väliaikainen liiketoimintakielto ei millään tavalla vaikuta Loudin toimintaan eikä tulevien tapahtumien toteutumiseen, Keskinen sanoo tiedotteessaan.

Viranomaiset saavat tutkinnan päätökseen ensi syksynä. Keskinen uskoo, että väliaikainen liiketoimintakielto päättyy silloin.

– Tässä hermoja koettelevassa tilanteessa on yrittettävä nähdä positiivistakin. Viikonlopun aikana oli väistämätön tarve miettiä koko prosessia ja käräjäoikeuden päätökseen johtaneita perusteita. Kaiken myllerryksen keskellä pystyn rehellisesti toteamaan, ettei mitään tahallista tai rikollista toimintaa ole tehty.

Hämeen Sanomat ei maanantaina tavoittanut Kalle Keskistä eikä promoottori Mikko Hanssonia kommentoimaan tilannetta. HÄSA

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic