Kanta-Häme Janakkala

Kalpalinna ei avaa porttejaan kermapyllyille – Nyt panostetaan olennaiseen, luksus tulee myöhemmin

Laskettelukeskuksessa listataan puutteita, siivotaan, korjataan hissejä ja perataan rinteitä. Ensin panostetaan kaikkein olennaisimpaan eli urheilupaikkoihin.
Turistirinteen hissit ovat korjauksen alla ja niiden pitäisi olla iskussa jo tulevana laskettelukautena. Petri Ilmarisen mukaan työtä on paljon, mutta kannustavaa palautetta on tullut niin ulkopaikkakuntalaisilta kuin lähiseudun asukkailtakin. Kuva kesäkuulta. Kuva: Riku Hasari
Turistirinteen hissit ovat korjauksen alla ja niiden pitäisi olla iskussa jo tulevana laskettelukautena. Petri Ilmarisen mukaan työtä on paljon, mutta kannustavaa palautetta on tullut niin ulkopaikkakuntalaisilta kuin lähiseudun asukkailtakin. Kuva kesäkuulta. Kuva: Riku Hasari

Kalpalinnan uudet omistajat Petri Ilmarinen ja Ari Laivola lupasivat kesäkuussa, että laskettelijat pääsevät rinteeseen heti tulevana talvena (HÄSA 25.6.2019). Laskettelukeskuksen tuntevat tietävät, että alue vaatii paljon päivitystä. Rinteet ovat puskittuneet, hissejä on rikki ja ympäristössä makaa rojua.

Miten siis on, pyörivätkö rinteissä hissit ensi kaudella?

– Kyllä pyörivät. Ei ole mitään syytä, miksi eivät pyörisi, Ilmarinen toteaa, mutta myöntää samaan hengen vetoon, että työtä riittää.

– Tiedossamme oli, etteivät vessat toimi ja jätesäilöt ovat täynnä. Niistä on lähdetty liikkeelle.

Raivaustyöt aloitettiin heti, kun maisematyölupien valitusajat päättyivät. Teiden ja rinteiden reunalta kerätään energiapuuta. Lumikissa rouskuttelee vesakkoa rinteiltä. Takarinteen puustoa ja metsiä kaatamaan on tilattu metsätyökone.

Ilmarinen laskee, että muutaman viikon päästä rinnealueet on perattu ja puuta kaadettu jo tulevia vuosia silmällä pitäen.

Kiireellisten töiden listalla ovat myös uusien lumitykkien hankkiminen sekä vanhojen kunnostus ja testaus.

– Teemme tarvittavat pumppuinvestoinnit, jotta saamme tarvitsemamme määrän tykkejä täyteen vettä. Kuusi lumitykkiä meillä on jo omasta takaa ja niitä kunnostetaan.

Siivousta ja hissien korjaamista

Työtä riittää myös rojun ja jätteen siivoamisessa. Vanhan soramontun pohjalta löytyy romua auton raadosta pyörätelineeseen ja vanhat huoltorakennukset kätkevät sisäänsä ajan patinoimaa tavaraa: 1970-luvun moottorikelkan ja ”kaikkea kummallista”.

– Sanotaanko näin, että kyllähän se (jäte) rumaksi paikat tekee. Täältä lähtee lava kaupalla lajiteltua jätettä.

Entä ne rinteet. Missä laskettelijat sivakoivat ensi talvena?

– Aloitamme Turisti- ja Hugonrinteillä, joiden hissejä nyt kunnostetaan. Tarvitaan vaijereita, laakereita, moottoreita. Meillä on kolmesataa risaa teleskooppia hallissa. Menee muutama sata työtuntia, ennen kuin ne ovat ehjiä.

Ilmarinen painottaa, että ensimmäisen vuoden tavoitteena on laittaa homma käyntiin. Se tarkoittaa, että mäessä on lunta, valot päällä ja hissit katsastettu.

– Niin, katsastettu. Se on muuten iso juttu, kun hissejä ei ole katsastettu vuosiin.

Se on yksi perusedellytyksistä, että keskukselle voidaan hakea Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen jäsenyyttä.

– Hissien ohjauslaitteet, rajakatkaisijat, turvajärjestelyt, kameravalvonnat, rinteiden saattaminen vaadittavaan tasoon. Näitä tässä koko ajan käydään läpi.

Ravintolarakennus myös työn alla

Ravintolarakennuksessa tehdään parhaillaan kuntokartoitusta. Lopullisen päätöksen avaamisesta tekee terveystarkastaja, mutta Ilmarinen uskoo, että kahvila on auki kauden alkaessa.

– Aluksi päivitämme talotekniikkaa, jotta rakennus voidaan ottaa käyttöön. Ulkoasun kohennus seuraa perässä. Kyllä siinä jumppaa riittää.

Ilmarinen myöntää, että kermapyllympiä laskettelukeskuksia löytyy muualta Suomessa. Siis keskuksia, joissa on luksusmeininkiä. Sekin aika kuulemma Kalpalinnassa joskus koittaa.

– Ei tätä päivässä kuntoon laiteta. Meillä on unelmia, mutta koko ajan tarkistetaan lompakkoa. Olennaisimpiin panostetaan nyt.

Olennainen tarkoittaa urheiluolosuhteita. Ja että on vetävät vessat ja kahviakin saa. HÄSA

Lue myös: Edessä kunniakas menneisyys? (HÄSA 22.2.2015).

Arkkitehti Petri Ilmarinen ja Janakkalan kunnanvaltuutettu, yrittäjä Ari Laivola ostivat Kalpalinnan liiketoiminnan puoliksi yhtiöidensä kautta.

Kaupat tehtiin tämän vuoden kesäkuussa.

Liiketoiminnan lisäksi kauppaan kuulu 65 hehtaarin maa-alue.

Kiianlinnassa aloitettiin pujottelu-urheilu vuonna 1939.

Eino ja Osmo Kalpala rakensivat Kiianlinnan yhteyteen Suomen ensimmäisen kaupallisen hiihtokeskuksen Kalpalinnan.

Rinteillä on pidetty useita SM-kilpailuja pujottelussa ja freestyle-lajeissa.

Uudet omistajat aikovat rakentaa Kalpalinnasta ympärivuotisen keskuksen sekä perinteisille että uusille kesä- ja talvilajeille.