Kanta-Häme

Kalpalinnassa kaikki päärinteet avoinna - venäläisturisteissa kasvupotentiaalia

 

Kalpalinna pääsi avaamaan kautensa jo joulukuun alussa. Viime vuonna rinteet avautuivat ennen loppiaista.
 
– Viime vuosina olemme päässeet avaamaan keskimäärin marras-joulukuun vaihteessa. Nyt kaikki päärinteet ovat auki, sanoo toimitusjohtaja Jarmo Kalpala.
 
Lumilautailijoiden kourusta Kalpalinna on luopunut suosiolla. Lautailijoille on tarjolla hyppyreitä ja kiskoja.
 
– Kourun pitäisi olla nykyisin niin iso, että vain harva uskaltaa siitä laskea. Kouru on suuritöinen ylläpitää, ja sitä käyttäisi vai kenties muutama kymmenen lautailijaa. Aika monet etelän keskukset ovat viime vuosina kouruista luopuneet juuri näistä syistä.
 
Viime vuonna uudistuneet Kalpalinnan ravintolapalvelut ovat nousevassa suosiossa.
 
– Meillä käy nyt ihmisiä pelkästään syömässä itse tehtyä ruokaa. Eineksiä emme käytä, vaan esimerkiksi hampurilaisten pihvit ovat itse paistettuja
 
Kausikorttien myynti on kasvanut etenkin 12–17-vuotiaiden keskuudessa.
 
– Nuoret ovat löytäneet keskuksen. Ensiksi Snowparkista innostuivat pojat ja heidän perässään on alkanut tulla tyttöjä. Hiihtokeskus tarjoaa turvallisen ja mielekkään paikan nuorille.
 
Venäläisturisteissa kasvupotentiaalia
Vuodenvaihteen tienoilla Kalpalinnassa käy jonkin verran venäläisiä.
 
– Kalpalinnassa on venäläisiä käynyt kymmenisen vuotta. Lomamökkejä ei ole tarpeeksi seutukunnalla ja uskoisin tulijoita olevan enemmänkin. Aika moni venäläisturisti suosii mökkejä, hotellimajoitus ei tunnu heitä samassa määrin kiinnostavan. 
 
Kalpalalla on pelkkää hyvää sanottavaa venäläisturisteista.
 
– He ovat hyvin asiallista väkeä. Minun mielestäni matkailun kasvun potentiaali piilee juuri heissä, kotimaan matkailu ei enää ainakaan etelän hiihtokeskuksia kasvata. Samat ihmiset pyörivät keskuksissa kenties paikkoja hieman vaihdellen. Venäjältä saattaisi olla tulossa merkittävä kasvu, jos olosuhteet ovat muutoin kunnossa, miettii Kalpala.

Päivän lehti

2.4.2020