Kanta-Häme

Kameran nappia painaa kaaos

Kun näyttelyn nimi on Kuka painoi nappia, herra Holbein? on pakko tivata ensimmäisenä: no kuka?

– Kuvaustilanne on usein ihan kaoottinen. Meillä on yksi fondi, yksi kamera ja paljon porukkaa. Useimmiten kameran nappia en paina minä.

Vastaaja ei ole herra Holbein vaan helsinkiläinen valokuvaaja Pekka Elomaa, joka on opettanut kehitysvammaisille valokuvausta Lyhty ry:n työpajoissa jo vuosituhannen alusta lähtien.

Alunperin Elomaata pyydettiin ottamaan kuvia kehitysvammaisista, mutta hän piti yhteistyöideaansa parempana. Taidekasvattajana hän tietää, että kamera edesauttaa ihmisten välistä kanssakäymistä, ja että valokuva on oivallinen muistin väline sekä keino hahmottaa maailmaa.

– Kun joku on kuvannut valtavan määrän kaivonkansia ja alamme keskustella miksi, selviää, ettei hän ole kuvannut kaivonkansia, vaan häntä pelottaa, mitä kannen alla on. Kameran kanssa on helppo lähestyä jotakin, mikä jännittää, selittää Elomaa.

Ja jatkaa.

–Tämä on tämmöistä kyökkipsykologiaa, mutta se oikeasti toimii!

HERRA HOLBEIN pääsi kuvaan mukaan viitisen vuotta sitten. Valokuvaaminen täytti tehtävänsä kehitysvammaisten arjessa, mutta Elomaa halusi enemmän. Hän toivoi kehitysvammaisten ja -vammattomien kohtaamista.

– Näillä muotokuvilla ja näyttelyillä me tulemme esiin. Näytämme, ettemme pelkästään tumputa keskenämme omissa liemissämme, nauraa Elomaa.

Hans Holbein nuorempi oli saksalainen renessanssitaitelija, jonka pysähtyneitä ja koskettavia muotokuvia valokuvaaja ihailee estottomasti.

– Ne eivät mielistele. Niissä ihmiset ovat oikeasti sen näköisiä kuin he ovat varmaankin olleet.

Kaunistelun lisäksi Elomaa haluaa karttaa muotokuvissa tämän päivän valokuville tyypillistä nopeutta ja selfiyttä.

– Ja lopputuloksen pitää olla viimeistelty, ettei ilmiasu olisi vammaisen näköinen.

GALLERIA ARXISSA on esillä viitisentoista valokuvaa, jotka ovat joko suuria tai todella pieniä. Selitys on yksinkertainen.

– Silloin kun ei ole varaa tehdä isoiksi, täytyy tehdä pieniksi.

Viimeisteltyjä näyttelykuvia on varastossa kymmenkertainen määrä. Ne kaikki olivat esillä viime talvena Keravan taidemuseossa. Marraskuun puolivälissä töiden matka jatkuu edelleen jossakin muussa kombinaatiossa.

– Nämä ovat kuin korttipakka, josta voi rakentaa paljon erilaisia kokonaisuuksia näyttelytilojen mukaan, sanoo Elomaa.

PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT -yhtyeen jäsenet kuuluvat Lyhdyn työryhmään ja heistä Hämeenlinnan näyttelyssä on kaksi muotokuvaa. Bändikuvassa asetelma ei voisi olla kauempana perinteisestä punkposeerauksesta ja Pertin muotokuvassa värit poikkeavat täysin muiden kuvien tummuudesta.

– Pertillä on monta roolia. Tässä asussa hän on Pertti Kobra Kurikka, joka käy veivaamassa posetiivia. Punainen vaatetus punaisella taustalla on mahdollisimman vaikea. Siksi se valittiin.

SILMIINPISTÄVÄÄ on myös naismuotokuvien vähyys. Elomaan mukaan valinta ei ole tietoinen.

– En osaa oikein vastata, miksi suurin osa työpajalle malliksi tulevista on miehiä. Heiltä sellainen irtonainen rooliin asettuminen sujuu jotenkin helpommin kuin naisilta, jotka ovat kauhean tarkkoja omasta olemuksestaan valokuvassa.

PEKKA ELOMAA aikoo jatkaa työpajatoimintaa ja koota yhteistyönä syntyvistä muotokuvista näyttelytöitä hamaan tulevaisuuteen.

– Jatkamme niin kauan kun tämä on hauskaa. Nyt meillä on ollut keskenämme hauskaa vasta 15 vuotta!