Kanta-Häme KANTA-HÄME Kiekko Hämeenlinna

Kanada-maljaa on runnottu juhlissa vuosikymmeniä, Poika on ollut jopa polttopuina

"Kukaan ei ole köyhä eikä kipeä, kun juhlitaan mestaruutta", sanoo jääkiekon SM-liigan toimitusjohtajana vuosina 1989–2007 toiminut Urpo Helkovaara.
HPK:n puolustaja Niklas Friman kannatteli Kanada-maljaa Kerhon mestaruusjuhlissa Hämeenlinnan torilla. Yön aikana Pojan pelaajafiguureista olivat kadonneet mailat. Malja on ideoitu 1950-luvulla NHL:n Stanley Cup -palkinnosta. Kuva: Esko Tuovinen
HPK:n puolustaja Niklas Friman kannatteli Kanada-maljaa Kerhon mestaruusjuhlissa Hämeenlinnan torilla. Yön aikana Pojan pelaajafiguureista olivat kadonneet mailat. Malja on ideoitu 1950-luvulla NHL:n Stanley Cup -palkinnosta. Kuva: Esko Tuovinen

Historia toistaa itseään, kun jääkiekkoilijat juhlivat suomenmestaruutta: Ensin “Pojasta” eli Kanada-maljasta katoavat pelaajafiguurien mailat, ja heti perään itse figuurit.

Pystin pelaajafiguurien hopeiset mailat irtosivat heti finaalin jälkeisenä yönä, kun Kerho otti ilon irti kultajuhlissaan 4. toukokuuta alkaen.

– Kukaan ei ole köyhä eikä kipeä silloin, kun juhlitaan mestaruutta, sanoo jääkiekon SM-liigan toimitusjohtajana vuosina 1989–2007 toiminut Urpo Helkovaara.

Helkovaara viittaa erityisesti vuoteen 1998, jolloin Helsingin IFK juhli suomenmestaruutta. Hän kuvailee juhlia katastrofaalisiksi.

Tuolloin pokaalin puuosilla sytytettiin takka. Tarinan mukaan se kävi vielä kahdesti, ja jälkimmäisellä kerralla jalusta poltettiin poroksi. Tarinoita on monia.

– Lätkäisin Hifkille 100 000 markan sakkolapun, jolla palkinto korjattiin. Se on ylivoimaisesti suurin sanktio, joka palkinnon kaltoin kohtelusta on annettu.

 

Juhlakalun virkaa pitävä Kanada-maljahan on vain vuonna 1992 tehty kopio alkuperäisestä, moni ajattelee.

– Hopeinen kopio on rahallisesti alkuperäistä arvokkaampi. Sen tekeminen maksoi toistasataatuhatta markkaa. Se on käsityötä, seppien taidonnäyte, Helkovaara kertoo.

Alkuperäisen maljan on arvioitu olevan hopeoitua kuparia tai uushopeaa.

Alkuperäinen Kanada-malja on luovutettu mestarijoukkueelle vain hetkeksi jäälle keväästä 1992 lähtien. Se ehti kuitenkin olla runnottavana juhlakaluna viidellä vuosikymmenellä.

– Vuonna 1976 matkasin TPS:n mestaruusjuhliin nähdäkseni, kuinka pokaalissa keitettiin nakkeja. Vuotta aiemmin palkintoa oli väännelty mutkalle IFK:n juhlissa, muistelee jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola.

Aurajoen pohjassa palkinto ei ole käynyt, vaikka niin huhuttiin. Helkovaaran mukaan se löytyi pelaajan kotoa.

Paljonko Kanada-maljan kopion korjaamiseen on palanut rahaa vuosien aikana, Urpo Helkovaara?

– Hyvä kysymys. Paha sanoa, ehkä saman verran, kuin Hifkin mestaruusuhlissa 1998. Sen jälkeenhän seurat ovat itse maksaneet vauriot mukisematta, ja käsitelleet palkintoa vähemmän leluna.

Helkovaara sanoo, että juhlia kestääkseen kiertopalkinnon pitäisi olla metrin pätkä ratakiskoa.

– Lyhyempi hukkuisi, ja pidempi väännettäisiin solmuun, hän naurahtaa.

 

Suomen Jääkiekkoliitto sai Kanada-maljan vuonna 1950 kanadansuomalaisilta, josta maljan nimi juontaa juurensa.

SM-sarjan aikana maljan puuosaan liitettiin vuosittain mestaruusjoukkueen nimellä varustettu hopealaatta. Sittemmin malja sai lisää kerroksia, kun siihen liitettiin kokoonpanolaatat.

Ensimmäinen korotus tehtiin kaudella 1976–1977 ja toinen 2003–2004. HäSa