Kanta-Häme

Kanta-Häme päättää 8 tähden sairaalasta nyt

Kahdeksan tähden sairaalan nimellä suunniteltu yhtiö on Oma Hämeen muutosjohtajan Jukka Lindbergin mukaan erittäin hyvä asia, kunhan maakunnat ovat tiivisti mukana uudistuksen valmistelussa.

– Hankkeesta on loppuraportin julkaisemisen jälkeen käyty laajaa keskustelua Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Meillä on hyvä ja yhteinen tilannekuva. Siltä pohjalta on hyvä jatkaa yhdessä.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin valtuusto päättää yhteistyön jatkosta tiistaina. Kaupungit ja eri kuntayhtymät ovat antaneet 8 tähden sairaalasta viime viikkoina lausuntonsa.

Kaikkein suopein jatkoaskelille on Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä, jonka mukaan asiassa olisi syytä edetä nopeasti.

Hämeenlinna ja Oma Häme ovat korostaneet, että maakuntavalmistelun pitää olla tiiviisti mukana, kun asiassa edetään. Kun se otetaan huomioon, yhteistyökuviota pidetään kannatettavana.

Riihimäen suunnalta on saatu kriittisimmät kannanotot. Viime viikolla Riihimäen seudun kuntajohtajat ja terveyskeskuskuntayhtymän johtaja esittivät, että koko suunnitelma pannaan hyllylle, kunnes maakuntauudistus etenee niin, että maakunnille on valittu ja nimetty toimielimet.

Pelkona on myös, että Kanta-Häme jää pienempänä päätöksenteossa alakynteen. Toinen kritiikin kohde on, että palvelujen integroiminen yhtenäiseksi palveluputkeksi hankaloituu, jos maakunnat erottavat erikoissairaanhoidon omaan yhtiöönsä.

Muutosjohtaja Jukka Lindberg kuitenkin pitää 8 tähden sairaalaan pääsääntöisesti erittäin kannatettavana hankkeena, kun valmistelussa kiinnitetään huomiota riittävästi palvelujen yhteensovittamiseen.

Hän korostaa, että pitää olla yhteinen näky, joka tuottaa hyötyjä kaikille toimijoille.

– Suunnittelun pitää olla kytkeytyneenä alueellisiin palveluihin.

Integraatiossa on todella tärkeää, että kansalaisten palvelut pystytään nivomaan järkevästi yhteen.

Myös siitä pitää olla yhteisymmärrys, mitkä palvelut hoidetaan lähellä ihmisiä ja mitkä keskitetään isoon organisaatioon.

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg valtiovarainministeriöstä painotti muutama viikko sitten ministeriön sote- ja maakuntauudistuskiertueella, että maakuntavalmistelun pitää olla tiiviisti mukana 8 tähden sairaalan suunnittelussa.

Hän kuitenkin arvioi myös, ettei suunnittelun tarvitse odottaa maakuntalainsäädännön hyväksymistä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto on hyväksynyt suunnitelman ja sen jatkoaskeleet. Myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on hankkiutumassa mukaan yhteistyöhön. HÄSA

Tuoreimpia artikkeleita