Kanta-Häme

Kanta-Häme saa oman hankinta-asiamiehen

Kanta-Häme on saamassa hankinta-asiamiehen, joka auttaa yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa

– Kuntakierros on käynnissä, ja tavoitteemme on aloittaa palvelu jo syksyllä, sanoo Hämeen Yrittäjät -järjestön puheenjohtaja Minna Nissilä.

Julkiset hankinnat edustavat merkittävää osaa Kanta-Hämeen rahavirroista. Suurimpien hankintayksiköiden, kuten kuntien sekä niiden omistaman hankintayhtiön, Kuntapron kautta kanavoituu ulkoisiin hankintoihin yli 200 miljoonaa euroa vuosittain. Mikäli tästä summasta jäisi alueelle kolme prosenttia enemmän, voitaisiin Kanta-Hämeeseen luoda Nissilän mukaan jopa 200 työpaikkaa lisää.

Palvelu- ja hankintastrategioita valmistellaan parhaillaan Kanta-Hämeen kunnissa. Hämeenlinnaan valmistui vuonna 2010 maakunnan ensimmäinen kuvaus palveluiden ja hankintojen toteuttamisesta. Tällä hetkellä tätä ohjelmaa päivitetään.

– Julkisia hankintoja arvioidaan usein vain hankintalain näkökulmasta. Vero-eurojen kierto tulee olla merkittävä yhteinen tavoite, muistuttaa Hämeen Yrittäjien varapuheenjohtaja Jarmo Laukkanen.

Hankinnat sopiviin osiin

Julkisiin hankintoihin pääsy on ollut pienille ja paikallisille yrityksille vaikeaa. Asiaa on pyritty korjaamaan EU-tasolla säännöksellä, joka edellyttää hankintojen jakamista pk-yrityksille sopiviin osiin.

– Kilpailutuksissa hankinnat ovat olleet isoissa kokonaisuuksissa. Tämä ei ole ollut ostajankaan kannalta aina tarkoituksenmukaista. Paikalliset yritykset se on usein tipauttanut pois jo hankinnan alkumetreillä, sanoo Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Hankinta-asiamiesmalli on käytössä Etelä-Savossa, Kainuussa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla, pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa. Kanta-Hämeen lisäksi malli on valmisteilla Etelä-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa.

Palvelu edistää pienyritysten osallistumista julkisiin hankintoihin sekä luo toimintamallit ja välineet, joiden avulla pienyritykset voivat tarjota tuotteitaan ja palveluitaan julkiselle sektorille, joko yksin tai verkostoitumalla muiden yrittäjien kanssa. (HäSa)