Kanta-Häme

Kanta-Hämeen kelirikosta ei odoteta vaikeaa

Maanteiden kelirikko on alkamassa kohta Kanta-Hämeessä. Toistaiseksi painorajoituksen on maakunnassa saanut ainoastaan yksi maantie Lopella.

Kunnossapitovastaava Tuomo Ratia Uudenmaan Ely-keskuksesta toivoo, että keväällä olisi paljon poutaisia päiviä ja kuivia pakkasöitä. Näin tiet pääsisivät jäätymään yön aikana kunnolla, eivätkä vain sulaisi ja jäätyisi vuoron perään.

Vaikka talvi onkin ollut hankala päällystetyille teille, ei kelirikosta ole tulossa vaikeaa. Sorateiden pinta on alkanut pikkuhiljaa sulaa ja pehmetä, mutta harvalla tiellä routa ulottuu niin syvälle, että tien runko olisi alkanut murtua.

– Kelirikko on tänä keväänä hyvinkin tavanomainen ja mahdollisesti jopa tavanomaista helpompi, Ratia sanoo.

Tiepäällystemäärärahojen niukkuus näkyy etenkin asvalttiteiden huonossa kunnossa. Koko päällystettä pystytään uusimaan vain harvoin. Yhä useammin joudutaan turvautumaan paikkauksiin.

Ratian mukaan teillä on huomattavasti 2000-luvun alun vuosia enemmän reikiä ja halkeamia, joita joudutaan paikkaamaan myös talvella. Kostealla ja kylmällä tehdyt paikkaukset eivät tahdo kestää.

– Erityisen tarkkaan seurataan pääteitä ja niiden kuntoa. Jos päätielle tulee reikä, paikataan se nestemäisellä asvaltilla. Pikkuteillä reiät sen sijaan paikataan kylmällä massalla ihan lapiopelillä. Paikkausten ongelmana tahtoo olla se, että ne ovat kalliita, eivätkä tahdo pysyä, Ratia kertoo.

Erityisen paha tilanne on nyt, kun lämpötila sahaa koko ajan edestakaisin.

– Tällä hetkellä soratiet alkavat pikkuhiljaa sulaa ja niiden pintakerros pehmenee. Viidestä kymmeneen senttiä paksu pinta sulaa nopeasti ja pehmenee liejuiseksi. Koko tie on kuitenkin jopa metrin paksu ja vie aikansa ennen kuin se alkaa routia, Ratia sanoo.

Ratia toivoo, että teillä saadaan lyhennettyä nyt korjausvelkaa, kun tiestön perusparannukseen saatiin lisää määrärahoja. Tällä hetkellä on korjausvelan arvioitu olevan noin 2,5 miljardia euroa ja kasvavan kymmenessä vuodessa 3,7 miljardiin.

Hallitus on kärkihankkeissaan varannut perusväylien kunnossapitoon 600 miljoonaa euroa. Summa jakautuu kolmelle vuodelle.

– Koko ongelmaa ei lisärahoitus onnistu poistamaan, mutta tuohan se tietenkin parannusta. Tilanne on kuitenkin vaikea etenkin pääteillä, joihin voi syntyä suuriakin reikiä jopa vuorokaudessa. Tuntuu, että tilanne pahenee koko ajan, Ratia korostaa.