Kanta-Häme

Kanta-Hämeessä varaudutaan luontomatkailun kasvuun – Luvassa uusia taukopaikkoja ja reittejä

Metsähallitus lisää Kanta-Hämeen luontokohteiden esteettömyyttä, rakentaa taukopaikkoja sekä kohentelee pitkospuita ja palveluvarustusta.
Metsähallituksen vetämän hankkeen yhtenä kohderyhmänä ovat maastopyöräilijät. Evo saa uuden maastopyöräilyreitin jo tämän syksyn aikana. Arkistokuvassa Sini Alusniemi Evo MTB -tapahtumassa vuonna 2018. Kuva: Samuli Virtanen
Metsähallituksen vetämän hankkeen yhtenä kohderyhmänä ovat maastopyöräilijät. Evo saa uuden maastopyöräilyreitin jo tämän syksyn aikana. Arkistokuvassa Sini Alusniemi Evo MTB -tapahtumassa vuonna 2018. Kuva: Samuli Virtanen

Metsähallituksella on meneillään Hämeen alueella lähes miljoonaluokan hanke, jossa maastopalveluita kehitetään Evolla, Liesjärvellä, Torronsuolla sekä Ilvesreitillä.

Hankkeen kokonaiskustannus on 999 500 euroa, josta Päijänteen kansallispuiston osuus on noin 116 000 euroa.

Valtaosa rahoituksesta tulee Hämeen ely-keskuksen EU-osarahoitteisesta maaseuturahoituksesta, kolmannes on eduskunnan Metsähallitukselle myöntämää lisämäärärahaa.

Kansallispuistojen ja luontoreittien kävijämäärät ovat olleet kasvussa. Tämä on havaittu myös Kanta-Hämeessä (HÄSA 9.9.2019).

Kävijämäärien kasvusta seuraa lisäpaineita puistojen rakenteille, teille, pysäköintialueille sekä huollolle.

Hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä

Metsähallituksen puistonjohtaja Tuula Peltosen mukaan Metsähallitus tekee tiiviistä yhteistyötä alueen kuntien, Hämeenlinnan kaupungin, Hämeen Ilvesreitin ja paikallisten luontomatkailuyritysten kanssa.

Yksi keskeisistä tavoitteista on parantaa luontokohteiden esteettömyyttä ja tämä tukee Peltosen mukaan myös alueilla jo käynnissä olevia muita hankkeita, kuten Luonto kaikille -hanketta.

Kyseessä on Lahden ammattikorkeakoulun, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n ja Metsähallituksen Luontopalveluiden yhteishanke.

Maaseuturahoitteisella hankkeella halutaan kehittää myös maastopyöräilijöiden palveluja. Evolla toteutetaankin jo tämän syksyn aikana uusi maastopyöräilyreitti. Evo on alueena laaja, joten sinne on helppo suunnitella uutta reitistöä.

– Alueella järjestetään aktiiviliikkumiseen liittyviä tapahtumia kuten Evo Trail weekend ja yleensäkin maastopyöräilyn suosio on kasvanut, Peltonen kertoo.

Seuraavana vuonna parannellaan Evon tienvarsiopasteita ja selkeytetään sisääntulopaikkoja. Evon alue saa myös uuden esteettömän reitin taukopaikalla.

Torronsuon kansallispuiston Kiljamon alueelle rakennetaan ensi vuonna katoksellisen taukopaikka. Myös Liesjärven kansallispuisto saa uuden taukopaikan sekä esteettömän reitin puiston pohjoisosaan vuoden 2021 aikana.

– Ilvesreitillä parannetaan opasteita, lähtöpaikkoja ja pysäköintialueita. Melkuttimelle tulee myös uusi taukopaikka vuonna 2020.

Kävijämäärät kasvavat, kiitos suurien lähikaupunkien

Peltonen korostaa, että Kanta-Hämeen luontokohteet ovat helposti saavutettavia ja lähellä suuria kaupunkeja.

– Pääkaupunkiseudulla asuvat ovat löytäneet luontoretkeilyn. Nuuksio ja Sipoonkorpi ovat ruuhkaisia, ja nyt on huomattu, että tunnin ajomatkan päässä on muitakin puistoja, Peltonen avaa.

Peltosen mukaan esteettömyyden parantamisen lisäksi Kanta-Hämeessä varaudutaan lähimatkailun ja virkistyskäytön kasvuun.

– Haluamme taata luontoarvojen säilymisen, ettei esimerkiksi maasto kulu liikaa sekä turvata asiakasturvallisuuden.

Hankerahalla kehitetään maastopalveluita, mutta myönnetyillä lisämäärärahoilla tehdään korjaustöitä. Esimerkiksi Evon taukopaikkojen palveluvarustusta parannetaan, siltoja uusitaan ja kuivakäymälät muutetaan umpisäiliöiksi.

Torronsuolla parannetaan muun muassa lisärahoituksella pitkospuita ja Liesjärvellä telttailualuetta. HÄSA.

 

Maastopalveluiden kehittäminen

Torronsuon kansallispuisto

Kiljamon parkkipaikkaa laajennetaan ja ohjausta parannetaan. Katoksellinen taukopaikka (2020).

Esteettömiä reittejä (2021).

Liesjärven kansallispuisto

Katoksellinen taukopaikka ja esteetön reitti (2021).

Parannellaan Korteniemen tilan tie, Pirttilahden pysäköintipaikka, telttailualue, umpisäiliölliset käymälät (2020–2021).

Evon retkeilyalue

Maastopyöräilyreitti (2019), tienvarsiopastuksen ja sisääntuloreittien parantaminen, laituri, esteetön reitti ja taukopaikka (2021).

Palveluvarustusten parantaminen, umpisäiliölliset käymälät, siltojen uusiminen (2020).

Ilvesreitti

Opasteiden, lähtöpaikkojen ja pysäköintipaikkojen parantaminen. Melkuttimen uusi taukopaikka (2020). Komion taukopaikan ja tien parantelu.