Kanta-Häme

Kantapankki sulautumassa miljardiluokan säästöpankkiin

Kantasäästöpankin ja Oma Säästöpankin fuusio laajenee neljän säästöpankin sulautumiseksi. Etelä-Karjalan Säästöpankki ja Suodenniemen Säästöpankki sulautuvat myös Oma Säästöpankkiin.

Fuusiossa syntyy säästöpankki, jonka oman taseen luotonanto on 1,24 miljardia euroa ja omat varat 230 miljoonaa euroa. Pankista tulee pörssiin listattua Ålandsbankenia suurempi ja se on viidennes koko säästöpankkiryhmästä.

– Suomen pankkikenttä on murroksessa, sanoo Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi, josta tulee myös uuden pankin toimitusjohtaja.

Sääntely… pakottaa

Sydänlammi sanoo suoraan, että pankit ajaa fuusioon Euroopan unionin uusi pankkisääntely, Basel III -säännöt, jotka astuvat voimaan asteittain vuodesta 2015 alkaen.

– Vakavaraisuus- ja likviditeettisäännöt ovat haastavat. Ei ole sattumaa, että kokonaisuus syntyy ennen tätä muutosta.

Säästöpankkifuusion vahva osapuoli on Etelä-Karjalan Säästöpankki. Sen omat pääomat ovat yli kahdeksan kertaa suuremmat kuin hämeenlinnalaisen Kantasäästöpankin. Uuden säästöpankin kotipaikaksi tulee Seinäjoki. Pääkonttori tulee Lappeenrantaan, joka on Etelä-Karjalan Säästöpankin kotipaikka.

Kantasäästöpankki ja Oma Säästöpankki ilmoittivat vasta elokuussa sulautumisesta. Ne sulautuvat suunnitelmien mukaisesti. Suodenniemen Säästöpankin säätiö myy liiketoimintansa Oma Säästöpankille. Etelä-Karjalan Säästöpankki muuttuu ensin osakeyhtiöksi ja sen jälkeen sulautuu Oma Säästöpankkiin.

Uuden säästöpankin omistus jää säätiöille. Yhdenkään säätiön omistus ei saa nousta yli 50 prosentin, joten Etelä-Karjala ei saa enemmistöä uudesta pankista.

Oma Säästöpankin ja Kantasäästöpankin johtajat vakuuttavat, että uusi pankki toimii jatkossa paikallisesti. Entiset konttorit säilytetään ja palvelumallina on paikallisuus.

– Kaikki tavalliset pankkipalvelut saa myös jatkossa omasta pankista. Se on keskeinen kilpailuetumme, joka toimii myös jatkossa, Sydänlammi julistaa.

Etelä-Karjalan Säästöpankin toimitusjohtajasta Jarmo Partasesta tulee Oma Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja. Kantasäästöpankin toimitusjohtaja Tarmo Laine nimitetään uuden pankin varatoimitusjohtajaksi. Hän toimii myös Hämeen aluejohtajana. Pankkiin tulee myös kaksi muuta varatoimitusjohtajaa, jotka molemmat tulevat Etelä-Karjalasta.

Työpaikkoja …ei aiota siirtää

Pankkien edustajat vakuuttavat, että sulautuminen ei siirrä työntekijöiden työpaikkoja pois nykyisiltä paikkakunnilta. Yhteyttä pidetään ”nykyaikaisilla välineillä”. Laine uskoo, että Kantapankin Hämeenlinnan controlleri jatkaa työtään uudessa pankissa toimipaikkanaan Hämeenlinna.

– Minun olisi vaikea toimia aluejohtajana, jos työpaikkani olisi esimerkiksi Seinäjoella. Vältämme matkustelua ja pyrimme toimimaan tehokkaasti.

Miljardiluokan pankki kykenee itse hankkimaan pitkäaikaista rahoitusta, jota uusien sääntöjen mukaan pankit tarvitsevat. Laineen mukaan nykyistä leveämmät hartiat näkyvät myös asuntorakentamisen rahoituksessa.

– Omat pääomat ovat tulleet vastaan osallistumisessa isoihin projekteihin. Maatilarahoituksessa, jossa investoinnit ovat viime vuosina kasvaneet, rajat ovat myös tulleet vastaan.

Laineen mielestä rahoituksessa ei ole järkeä liikkua viranomaisrajojen yläpäässä. Asiakaslähtöinen toiminta on myös selkeämpää kuin toiminta pankin ehdoilla.

Uuden pankin perustajat eivät sulje pois mahdollisuutta, että fuusioon liittyy vielä uusia pankkeja. Ainakaan pariin kuukauteen ei ole kuitenkaan odotettavissa tietoa siitä.

– Olemme käyneet laajasti keskusteluja eri vaihtoehdoista. On selvä asia, että olemme herättäneet kiinnostusta, Sydänlammi kertoo. (HäSa)