Kanta-Häme

Kantola keräsi kehuja tapahtumanjärjestäjiltä

Verkatehtaalla ja paikan päällä Kantolassa esiteltiin tapahtumajärjestäjille ja alan toimijoille puiston ja Hämeenlinnan mahdollisuuksia yleisötapahtumien järjestämiseen. Pääosassa ollut tapahtumapuisto keräsi kiitosta osallistujilta.

– En olisi yhtään yllättynyt, mikäli joku festivaalijärjestäjä kiinnostuisi ison, useamman päivän tapahtuman järjestämisestä. Puisto on näppärässä paikassa, liikenneyhteydet Hämeenlinnaan ovat hyvät ja suunnitelmien perusteella potentiaalia on olemassa, hallituksen puheenjohtaja Risto Juvonen Live Nation Finlandista totesi.

Stadikan remontti kääntää katseen Kantolaan

Suomen suurin tapahtumanjärjestäjä Live Nation Finland on ollut esillä puiston potentiaalisena vuokraajana hankkeen alusta asti. Juvonen ei vieläkään julkistanut suunnitelmia Kantolaan ensi kesälle, mutta vakuutti Hämeenlinnan olevan yhtiön järjestämien tapahtumien areenana tulevaisuudessa.

– Olympiastadionilla alkaa peruskorjaus ensi kesän jälkeen, jolloin Kantolasta tulee varmasti ykkösvaihtoehto. En vielä osaa sanoa, mitä tulevat tapahtumat ovat, koska me emme promoottorina päätä artistien kiertueista. Ihan varmasti tapahtumapuisto on potentiaalinen vaihtoehto megatähdille, Juvonen sanoi.

Ei Wanajaa, mutta jotain muuta

Promoottori Mikko Hansson Loud’n Live oy:stä kertoi myös vakuuttuneensa Kantolan potentiaalista.

– Tästä tulee upea mesta, siitä ei ole epäilystäkään.

Loud’n Live järjestää vuosittain Wanaja Festivalin ja kymmenkunta muuta keskikokoista kesäfestivaalia ympäri Suomea. Hanssonin mukaan Wanaja ei tule muuttamaan Linnanpuistosta, mikä ei kuitenkaan tarkoita etteikö yhtiö olisi kiinnostunut Kantolasta.

– Ensi kesä tulee meille liian pian, mutta meillä on alustavia suunnitelmia pienistä tapahtumista todella suuriin. Uskon, että alue on todella helppo rajata vaikka tuhannen hengen tapahtumaa varten, Hansson sanoi.

Suurin Hanssonia epäilyttänyt seikka oli parkkipaikkojen puute. Puistoon kulku on suunniteltu tapahtuvan pääasiassa joukkoliikenteellä, ja omilla kulkuneuvoilla saapuvien on ajateltu pysäköivän esimerkiksi parkkitaloihin tai jäähallin parkkipaikalle, josta järjestettäisiin kuljetus Kantolaan.

Alueen suunnitelmissa on varaus pysäköintialueeseen, jota ei kuitenkaan ensi vaiheessa toteuteta.

– Meidän ei kannata laittaa rahaa kiinni parkkipaikkaan, vaan käytämme mieluummin sen puiston kehittämiseen. Ensimmäinen toimintakesä tulee näyttämään todellisen tarpeen, Linnan kehitys oy:n toimitusjohtaja Mervi Käki kertoi.

– Olemme tehneet laskelmia 25 000 henkeä vetävän tapahtuman pohjalta. Tämän kokoiseen tapahtumaan on arvioitu noin 3000 kävijän saapuvan omalla autolla, Käki jatkoi.

Hämeenlinnan kaupunki ei osallistu Kantolassa järjestettävien tapahtumien järjestämiskustannuksiin, vaan Linnan kehitys toimii ainoastaan alueen vuokraajana. Taloudellisen riskin kantaa tapahtumanjärjestäjä. (HäSa)

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic