Kanta-Häme

Kantolassa tunnelma kohdillaan - katso kuvia

Kantolan tapahtumapuistossa oli tunnelma kohdillaan. 

Twitterissä hehkutetaan Kantolan tunnelmaa ja Iron Maidenin keikkakuntoa.

@STuunanen kertoo:

@Timbesteri Twitterissä ”Ukot on aivan huikkeessa tikissä”:

Sabaton väitti tuoneensa auringon Ruotsista tullessaan, mutta taisi Kantolassa ja Suomessa olla lämpöä jo omasta takaa. 

Juuri ennen Iron Maidenin keikkaa kuumailmapallot täyttivät Kantolan taivaan. 

Näin asiaa kommentoi Twitterissä @teroveeee:

Myös vesillä oli hevimusiikista kiinnostuneita kuulijoita.

 

Italialainen Marco Cadeddu kuului keskiviikkona iltapäivällä pukeutumisellaan vähemmistöön Iron Maiden –keikan alla Kantolan tapahtumapuistossa.

Vanhan liiton farkkutakkien ja Maiden-paitameren keskellä Cadeddu oli nimittäin pukeutunut suomalaisyhtye Stratovariuksen paitaan.

– Minulla on Iron Maidenin paita kassissa, Tampereelta saapunut Cadeddu kertoo.

Cadeddu on kuunnellut Stratovariusta vuosien ajan. Edellisestä keikasta on muutama vuosi, mutta vielä enemmän on kulunut edellisestä Iron Maiden –konsertista.

– Näin yhtyeen Italiassa viimeksi joskus 1990-luvun alussa. Se oli heidän viimeinen kiertueensa, ennen kuin solisti Bruce Dickinson erosi yhtyeestä, hän sanoo.

Dickinson palasi kuitenkin 1999 kokoonpanoon, joten sama mies odottaa illalla mikrofonin varressa.

Cadeddu saapui paikalle liettualaisen puolisonsa Rosa Lehtolan kanssa. Lehtolalle illan Maiden-keikka on ensimmäinen, kuten on myös ensimmäinen kerta Hämeenlinnassa.

– Hyvältä tämä vaikuttaa, odotuksesta huolimatta, Lehtola sanoo.

 

Päivän lehti

28.1.2020