Kanta-Häme

Kapitalistista demariutta

– Kapitalistista sosiaalidemokratiaa, luonnehtii Otto Kanerva toimintatapaansa.

Hän puhuu reilusta pelistä, hyvän kierrättämisestä.

– Aina se kirpaisee, kun otan firman osuuden välistä. Usko tai älä.

Tuon kirpaisun hän tainnuttaa Pauli Hanhiniemen lohduttavaan toteamukseen, että ilman keikkajärjestäjää artisti jäisi palkatta.

– Voihan sitä ajatella niinkin, että tää on vapaa maa. Kuka tahansa voi lähteä kokeilemaan yrittämistä.

Mies tunnustaa hypänneensä ihan uuteen maailmaan ryhtyessään näyttämötaiteen yrittäjäksi ja konserttien järjestäjäksi. Juuri ajatusten ristiriita yllätti hänet, jos kohta se avasi mielenmaisemaa ihan uudesta näkövinkkelistä.

Eli hän ei vain ajattele, mitä voisi tehdä, vaan yhä enemmän sitä, miten ideat voi toteuttaa kannattavasti, entistä pienemmällä työmäärällä lopputuloksen kärsimättä.

– Se pitää kuitenkin sanoa, että pääsisin varmasti helpommalla, jos osaisin olla vähän kovempi bisneksessä.

Kanerva ei olekaan selvinnyt kovasta menosta kolhuitta. Pahimmillaan uni ei tullut silmään, työasiat pyörivät mielessä ja lähimmät ihmissuhteet kärsivät.

– Kuljin zombiena ihmisten joukossa. Sellaista koettelemusta en halua uudelleen.

Hän maksoi palkat, sopi keikat, tuotti, ohjasi ja kipusi itse näyttämölle.

Oli tehtävä päätös. Hän hankki ammattiapua, mentorin ja kokeneen yrittäjän hallitukseen. Palkatkin hoituvat nyt tilitoimiston kautta.

Kanerva alkoi elää taas ja nauttia siitä, mitä tekee. Mies tuottaa, näyttelee, ohjaa tai on muuten mukana 280 tapahtumassa vuodessa. Palkkoja hän maksaa kymmenille. Kymmenen ihmistä hän laskee vakiokaartikseen.

Palkkoja Kanervan firma maksaa lähes 700 000 euroa vuodessa.

Päivät ovat pitkiä ja leipä pieninä palasina maailmalla.

Firman logo kertoo paljon bisneksen luonteesta. Siinä keikkailija nojaa koivunrunkoon matkalaukku kädessä.

Paljon kertoo jo tämänhetkinen päivärytmi. Hämeenlinnassa aamukahdeksasta iltaneljään, sitten auton rattiin ja Tampereelle teatteriin. Kotona hän on vähän ennen puoltayötä, ja seuraavana päivänä sama rumba.

– Olen sentään jakanut firman töitä. Projekteista vastaa jo useampi henkilö, sanoo Kanerva.

Virka-aikojen noudattamiseen on kuitenkin matkaa. Hän puhuu intohimoammatista, joka ajaa eteenpäin. Täytyy vain pitää huoli, ettei työuupumus toistu.

Perheenpään työ vaatii kotiväeltä jatkuvaa joustamista. Artistin arjen mukaan mennään. Myös itsensä kanssa mies joutuu tekemään valintoja.

Kanerva haluaisi olla se mies, joka saunoo perheen kanssa lauantaisin kaikessa rauhassa ja isä, joka vie poikaa treeneihin ja elää muutenkin kiireettömästi.

– Kun on valinnut tämän tien, pitää mennä, kun kysytään ja töitä on. En osaa edes kuvitella tekeväni jotain muuta, joka antaisi vastaavaa tyydytystä.

Kanervan kantava motto on, että tärkeämpää on tehdä työ hyvin kuin se, missä genressä mennään.

Iltama-yhtiö tuottaa Suomen kansalle viihteellistä matkalaukkuteatteria, nykyajan rillumareitä, eli paljon laulua, tietysti suomen kielellä.

Kanerva sanoo vastaavansa lipunmaksajien toiveisiin.

Jokaista esiintyjää ajaa myös taiteellinen kunnianhimo. Vakavampaa ja syvällisempää, haikailee komedian tekijä.

Vakavan draaman puolella haaveet ovat monesti päinvastaiset.

Ruoho tuntuu olevan aina vihreämpää aidan toisella puolen.

– Tämä on ihan tuttua jahkailua näissä piireissä, Kanerva naureskelee.

Kanervan kaltaiselle taitelijayrittäjälle ei ole lainkaan varmaa, että töitä riittää. Kilpailu on kovaa ja kovenee koko ajan. Pitää verkostoitua ja markkinoida.

Näyttelijöitäkin koulutetaan lisää. Samalla laitosteatterien vakansseja karsitaan. Martti Suosalo on luonnehtinut osuvasti menestyvän freelancerin osaamista: pitää olla hybridi.

– Allekirjoitan tuon täysin, myöntää Kanerva, joka on joutunut uransa aikana muuntumaan moneksi.

Viimeksi hän näytteli tv-sarjassa sekopäistä perheenisää, joka uhkasi ampua lapsensa, jos poliisit astuvat askeleenkin lähemmäs.

Otto Kanervalla ei ole koskaan ollut vaikeuksia ammatin valinnassa. Hän tiesi jo ennen kouluikää, mikä hänestä isona tulee.

Pikku-Otto matkusti lääke-esittelijäisänsä kanssa Seinäjoelle. Elettiin vuotta 1978. Isä majoittui Sorsanpesään eli paikalliseen hotelliin. Illalla ravintolassa esiintyi muuan Loiri, joka etunimi oli Vesa-Matti.

Hulvaton huumori, musiikki ja huiluesitykset tekivät kuusivuotiaaseen poikaan lähtemättömän vaikutuksen. Hän katsoi Veskun menoa joka ilta, seitsemän kertaa peräkkäin.

– Halusin opetella myös poikkihuilun soittamisen, koska Veskukin soitti.

Huilun soiton opettelun vei kuitenkin sillä kertaa maitohampaan irtoaminen.

Muuten hän kulkee yhä esikuvansa Loirin jalanjälkiä. Lavalla Kanerva toimii ajoittain fyysisen suorituskykynsä äärirajoilla, laulaa, soittaa ja sanoo tuovansa draaman komedian kautta esiin.

Seinäjoella saadun tartunnan luonnollisena jatkumona oli teatterikoulu, jonne hän pääsi 18-vuotiaana. Neljän vuoden pakerrus opinahjossa toi taiteen maisterin paperit.

Otto on kuitenkin vähemmän herra ja enemmän narri, kun taiteesta puhutaan. HÄSA