Kanta-Häme

Karhu, jänis ja kettu vapauttivat muotokuvaajan

– Olen aika totinen ihminen, sanoo Kati Mikola.

Toteamusta on vaikea uskoa, jos on koskaan nähnyt kuvataiteilijan eläinaiheisia maalauksia. Teosten ideat, lämpimät tunnelmat ja viimeistään nimet saavat katsojan väkisin hyvälle tuulelle.

– Huumori on lääkettä sielulle. Vastapaino, jota on ihan pakko löytää elämästä, taiteilija jatkaa.

Jänikset, ketut ja karhut rynnistivät Mikolan kankaille vuonna 2004, eivätkä ne ole sen koomiin suostuneet piiloutumaan. Vastapainosta oli kysymys silloinkin.

– Olin maalannut muotokuvia ja se vaatii tarkkuutta. Eläinhahmot vapauttivat käyttämään mielikuvitusta. Niiden kautta sain maalauksiin omia ajatuksia.

Mainitut eläinlajit valikoituivat kuin itsestään.

– Kyllä ne tulevat ihan eläinsaduista. Susi ei vain mahtunut mukaan, nauraa Mikola.

Riihimäen taidemuseon ensimmäisen kerroksen tiloihin on ripustettu nelisenkymmentä Kati Mikolan öljyvärimaalausta. Töiden sisäisten tarinoiden lisäksi Tule kaunis päivä -näyttely kertoo paljon Mikolan omasta elämästä.

Maaseutu metsineen, peltoineen, raitteineen ja kyläkauppoineen ovat luontevia taustoja skoottoreilla tai vanhoilla autoilla huristaville karhuille.

– Olen aina asunut pikkukaupungissa tai maalla. Siellä ollaan aina riippuvaisia kulkuvälineistä.

Mikolan mielenkiinto elokuvaan näkyy mm. teoksessa Kettujen häät.

– Maalaus sai inspiraation Akira Kurosawan filmistä. Japanilaisen sanonnan mukaan silloin on kettujen häät, kun sataa ja paistaa. Se yhdistelmä kiehtoo.

Töihinsä sopivia kaupunkimiljöitä Mikola on löytänyt Helsingistä Malagaan ja Turusta Washingtoniin.

Hän viljelee mielellään myös viittauksia maalaustaiteen klassikoihin. Teosten tunnelma muuttuu välittömästi, kun ihmishahmot korvataan eläimillä tai kun ikiaikaisen klassikon ideaa jatkojalostetaan lisäämällä siihen vaikkapa selfietä ottava pikkupupu.

– Eläimet ovat katsojalle helpommin lähestyttäviä. Minun mielestäni.

Iittalan naivistinäyttelyssä Kati Mikolan tauluja monena kesänä nähneet joutuivat hieraisemaan joitakin vuosia sitten silmiään, kun tutut eläimet alkoivat seikkailla tauluissa ihmisten tapaan pukeutuneina.

– Kun aloin tehdä juhla-aiheisia kuvia, tuli sellainen olo, että olisi hyvä saada eläimet puettua. Ja onhan turkin maalaaminen vähän tylsää.

Mikola sanoo olevansa yllättynyt, että naivistinäyttely on ollut kiinnostunut hänen töistään. Hän ei tuhlaa ajatuksiaan kategorisoinneille.

– En pidä itseäni naivistina. Eikä minun tarvitse sitä miettiä.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Kati Mikola viettää tulevaisuudessakin enemmän aikaa eläinten kuin ihmisten seurassa. Hän on maalannut viimeisimmän tilatun muotokuvan omasta lajitoverista pari vuotta sitten.

– Tänä päivänä ihmiset ikuistavat itsensä valokuviin. Ihmisten sijaan olen tehnyt paljon muotokuvia heidän lemmikeistään, koirista ja hevosista, kertoo Mikola. HÄSA

NÄYTTELYKati Mikolan näyttely Tule kaunis päivä Riihimäen taidemuseossa 25.9. asti. NUORISOTEATTERIARiihimäen nuorisoteatterin Strobot-ryhmä on valmistanut näyttelyn yhteyteen esityksen, joka on saanut innoituksensa Mikolan teoksista. Esitykset la 19.3. klo 15, ke 23.3. klo 18, la 26.3. klo 15 ja ke 30.3. klo 18. Ohjannut Tuukka Tiihonen. Esityksiin vapaa pääsy.