Kanta-Häme

Kari Hotakaisen uuden elämän ensimmäinen kirja

Kari Hotakaisen mielestä suomalainen sairaala on vertaansa vailla oleva veroparatiisi. Hänelle laitostuminen oli mahtava kokemus, jota hän suosittelee muillekin.
 
 
 
Aivan täysin eivät kirjailija Kari Hotakaisen kädet toimi vieläkään. Viime vuoden maaliskuussa Rengossa tapahtunut vakava liikenneonnettomuus on jättänyt merkkinsä oikeaan ranteeseen ja tuonut metallia vasempaan käsivarteen ja reiteen.
 
Hotakaista jännittää.
 
Eilen julkaistu uusin kirja, Luonnon laki, on kertomus maalämpöyrittäjä Rautalasta, joka makaa liikenneonnettomuuden jäljiltä liikuntakyvyttömänä sairaalan sängyssä muiden armoilla.
 
Vielä viime keväänä Hotakainen itse makasi sairaalan sängyssä ilman titteliä, lompakkoa tai arkivaatteita. Ainoa pakopaikka olivat sekavat ajatukset, jotka keinuttivat sängyssä selällään maannutta miestä Tyynellä valtamerellä.
 
– Tällä kertaa on erityisen jännittynyt olo, sillä Luonnon laki on omakohtaisin kirjani. Kaikkihan tietävät minun olleen kolarissa ja kirjan kertovan omista kokemuksistani.
 
Hotakainen kutsuu kirjoittamista mukavaksi mökkihöperön hommaksi, mutta kauheaksi silloin, kun siitä tulee julkista. Vaikka Luonnon laki onkin jo miehen kahdestoista kirja, sanoo hän jännittävänsä jokaisen kirjansa vastaanottoa.
 
– Kirjailija, joka kieltää jännittävänsä, valehtelee. Kirjailijan ammatissa kaikki on kuitenkin kiinni kirjan saamasta vastaanotosta.
 
Finlandia-kirjailija kutsuu Luonnon lakia uuden elämänsä ensimmäiseksi kirjaksi.
 
– Kliseet ovat käyttökelpoisia harkitusti käytettynä.
 
 
 
Eloon jäänyt ihminen on oma rotunsa: iloinen ihminen.
 
 
– Olin ehtinyt kirjoittaa kirjasta 3-4 sivua ennen kolaria. Sen piti kertoa budjetista ja sulkea trilogian kolmantena osana ympyrä yhteisiin rahoihin. Olin suunnitellut kirjan pääosaan palvelutalossa elävän vanhan ihmisen, mutta sitten kohtalo järjesti irvokkaan käänteen. Jouduinkin itse hyvinvointivaltion ytimeen, sairaalaan.
 
Onnettomuus sattui kymppitiellä Rengossa vain muutaman kilometrin päässä Kari Hotakaisen kesämökiltä. Vastakkaisesta suunnasta tullut auto ajautui tuntemattomasta syystä kirjailijan kaistalle ja autot törmäsivät 80 kilometrin tuntinopeudella toisiinsa. Toisessa autossa ollut iäkäs pariskunta kuoli vammoihinsa ja vakavasti loukkaantunut kirjailija kiidätettiin Medi-Helillä Töölön sairaalaan.
 
Kirjailija kiittää hyvää onneaan siitä, että ajoi kolarin juuri Suomessa ja vain sadan kilometrin päässä pääkaupunkiseudusta. Täällä jokainen ihminen saa hoitoa, vaikkei hänellä vakuutuksia olisikaan.
 
– Elämäni pysähtyi kuukausiksi. Katkeruutta en kuitenkaan kolarista tunne, mutta tilanne voisi olla toinen, jos toisena osapuolena olisi ollut rattijuoppo tai kaahari. Tällaisia asioita vain tapahtuu, eikä sille voi mitään.
 
Kolari muutti ennen niin liikkuvan miehen elämän täysin. Hän oli sairaalassa kaksi kuukautta ja yhdeksän päivää. Hänen kaikki raajansa leikattiin ja hän joutui opettelemaan uudelleen kävelemään.
 
– Eloon jäänyt ihminen on oma rotunsa. Hän on aina iloinen, kunhan kipulääkitys vain on kohdallaan. Ja nykyään se on.
 
Kirjailija sanoo laitostuneensa nopeasti. 
 
– Suosittelen kolarin ajamista kaikille kirjailijoille, jotka eivät osaa rytmittää päiväänsä. Sairaalan arki tuo nimittäin päivälle rakenteen. Ensin otetaan verikokeet, sitten syödään aamupala ja treenataan. Sitten onkin vuorossa jo lounas ja vierailuaika ja sen jälkeen iltaruoka. Iltaruuan ja iltapalan väliin jää aikaa kolme tuntia ajattelemiseen. Kivut ja lääkitys saivat minut tosin yleensä nukahtamaan.
 
Hotakainen pitää itseään onnenpekkana, sillä olisihan hän voinut loukkaantua myös päähänsä. Nyt hänellä oli sentään ajatuksensa, joiden maailmaan pääsi todellisuutta pakoon.
 
– Sairaalassa vietiin ensin yksityisyys ja sitten mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. En koskaan unohda miltä ensimmäinen suihku kolarin jälkeen tuntui. Miten ihana tunne oli olla puhdas puhtaissa vaatteissa ja ennen kaikkea se, että joku raapi kutisevaa selkääni. Ei sitä autuutta ymmärrä silloin, kun pääse suihkuun halutessaan.
 
Kirjailija myöntää tulevan kirjansa pyörineen koko ajan ajatuksissaan. Mitään muuta kirjaa hän ei ole ajatellut näin paljon. Apuna oli älypuhelin, jonka avulla hän kirjoitti uuteen kirjaansa jo sairaalassa 74 lausetta.
 
– Kotona lauseet odottivat tietokoneen ruudulla kuin muistilaput.
 
 
 
Aamiaiseksi uusi elämä ja jälkiruuaksi paras mahdollinen hoito.
 
 
 
Rahasta trilogiansa kirjoittanut Kari Hotakainen kutsuu suomalaista sairaalaa veroparatiisiksi.
 
– Sitä tuntee suurta kiitollisuutta siitä, että kuusi henkeä käyttää yhdeksän tuntia työajastaan kursiakseen sinua kokoon. Minulle oli aivan sama, millaiset sairaalan vaatteet olivat tai minkälaista ruokaa sain syödäkseni. Olin vain iloinen siitä, että sain elää. En halunnut valittaa mistään, eikä minulla ollut mitään valitettavaakaan.
 
Yhden huonon puolen sairaala-ajastaan kirjailija sentään löytää. Kirjailija ei saisi koskaan olla kärsimätön, mutta hänet sairaala teki vielä entistäkin kärsimättömämmäksi.
 
– En jaksa enää yhtään kuunnella normaalien hyväosaisten ihmisten valitusta.
 
Se, että Hotakainen kirjoittaa kokemuksensa uuteen kirjaan, ei merkitse sitä, että hän tekisi omasta kolaristaan jotenkin erityisen tärkeän. Hänen mielestään kirjailija ei saisi pitää liikaa itsestään, vaan romaanihenkilöistään.
 
– Lukija on kuningas. Hän päättää viime kädessä siitä, onko kirjailijan omakohtaisella kokemuksella kokonaisuuden kannalta merkitystä. Ei lukijalta voi edellyttää, että hän tietäisi kirjailijan kärsimysten suuruuden. Kirjan pitää toimia itsenäisenä teoksena.
 
Hotakainen sanoo saaneensa kolarin myötä aamiaiseksi uuden elämän ja jälkiruuaksi parhaan mahdollisen hoidon. Niin saa Luonnon lain maalämpöyrittäjä Rautalakin, vaikka yhteiset setelit ovatkin  loppumassa ja valtiontalouden leikkaukset koskettavat jokaista.
 
– Kirjoittaminen on näkökulma: kuka katsoo ja mistä katsoo. Sairaalan sängystä maailma näyttää ihan erilaiselta kuin pystyssä seisten. Kun nousin ensimmäisiä kertoja pyörätuolista, huomasin asioita, joita en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt.
 
 
 
Ei sääli-, vaan tyylipisteitä.
 
 
 
Helpolla ei Hotakainen kolarista selvinnyt. Kuntoutuminen on vaatinut mieheltä kaikki liikenevät voimat.
 
– Sormet toimivat, mutta istuminen oli vaikeaa. Toden teolla pääsin kirjoittamaan vasta vuodenvaihteessa. Tämä kirja on siinäkin mielessä poikkeus, että kirjoitin sen todella nopeasti. Valmiina kirja oli jo juhannuksena.
 
Kirjailija ei edes harkinnut kirjoittavansa raadollista paljastuskirjaa suomalaisen sairaalan arjesta ja poloisesta kirjailijasta sen syövereissä. Hänelle ominaisempaa on kirjoittaa kokemukset osaksi tarinaa.
 
– Mitään säälipisteitä en halua kerätä, vaan tyylipisteitä.
 
Hotakainen sanoo nyt olevan sadonkorjuun aika, joka kestää varmastikin lokakuun loppuun asti. Uusia suunnitelmia hänellä ei ole.
 
– En tiedä yhtään, mistä kirjoitan seuraavaksi. Tosiasiassa en ole yhdenkään kirjan jälkeen ollut aivan varma, kirjoitanko enää seuraavaa romaania.
 
Järjestelmälliseksi ja sekavaksi itseään kuvaileva mies kuvailee kirjoittamista hengittämisekseen. Ilman sitä ei voi olla.
 
– Kirja on oma maailmansa ja maailma on aina sekava. Kirjoittaminen on samaan aikaan helppoa ja vaikeaa. Vaikeinta on keksiä se, miten sanoa asiat niin, että lukija unohtaa Kari Hotakaisen kirjoittaneen ne.(HäSa)
 
 
 
 

Rengossa saan rauhoittua

Kari Hotakainen haluaa olla julkisuudessa vain työnsä kautta. On siis turha houkutella häntä haastateltavaksi Rengon mökille, sillä mökillä hän haluaa olla kaikessa rauhassa.
 
– Etsimme rauhallista paikkaa vuosia, enkä halua tehdä sitä julkiseksi. Julkisuuden myötä paikasta tulisi jollakin tavalla paljas.
 
Kirjailijan suhde julkisuuteen on kuitenkin muuttunut vuosien varrella. Alun vähäpuheisesta miehestä on kuoriutunut kirjojen myötä luonteva haastateltava, joka ei arkaile puhua vaikeistakaan asioista.
 
Autoilu ei jäänyt
Rengosta ja renkolaisista Hotakaisella ei ole pahaa sanaa sanottavana. Hän pitää vilpittömästi kesämökkikuntansa ihmisistä ja on iloinen naapureista, jotka ojensivat auttavan kätensä kolarin jälkeen.
 
– Renkolaiset kyllä tietävät mökkini ja minut, mutta minusta ei ole esittelemään kotiani tai vaatekaappiani julkisesti. Olemme remontoineet mökistä mieluisan ja työskentelen siellä paljon. Tänä kesänäkin olin mökillä kaksi kuukautta, Hotakainen sanoo.
 
Hotakainen ajoi kolarinsa tutulla kymppitiellä, mutta ei ole antanut onnettomuuden vaikuttaa ajamiseensa. Autoja tai ajamista kohtaan hän ei ole tuntenut onnettomuutensa jälkeen kammoa.
 
– Ensimmäisen kerran pakotin itseni ajamaan reitin läpi, mutta sen jälkeen ajaminen ei ole tuntunut millään tavalla kummalliselta.
 
Hän ei halunnut puhua kolarista julkisuudessa, koska työsti itse asiaa kirjoittamalla siitä romaania. Olisi ollut vähintäänkin outoa puhua julkisesti asiasta, josta tekee kirjaa.
 
Kirjailija on vain ammatti
Porissa syntynyt ja Rautalammilla nuoruutensa viettänyt mies on omien sanojensa mukaan ollut aina sivustakatsoja. Hän oli ulkopuolinen, joka ei koskaan saanut avatuksi suutaan silloin, kun olisi pitänyt.
 
– Toisaalta minulla oli viisi sisarta. Siinä porukassa ainoa poika oppi nopeasti, koska on parasta pitää turpansa kiinni.
 
Kari Hotakainen korostaa mielellään tavallisuuttaan, ja tekee niin nytkin. Hänen mielestään kirjailijan ammatti on ihan yhtä kunnioitettava työ kuin kaikki muutkin, mutta ei millään tavalla muita ihmeellisempi.
 
– Omasta mielestäni esimerkiksi rakennustyömiehen ammatti on paljon mielenkiintoisempi. (HäSa)
 

 

Päivän lehti

21.1.2020