Kanta-Häme

Kari Ilkkalalle syyte virkasalaisuuden rikkomisesta

Luottamustoimista hyllytetty Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsen Kari Ilkkala (ps.) saa syytteen virkasalaisuuden rikkomisesta.

Tapauksen käsittelylle Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa ei ollut maanantaina määrätty ajankohtaa, eikä syytteen tarkempi sisältö ole vielä julkista tietoa.

Syyte koskee sittemmin kaatuneeseen Sunny Car Center -hankkeeseen (SCC) liittyvää ns. Sambia-haaraa ja Ilkkalan osuutta kaupunginhallituksen salassa pidettävän tiedon vuotamiseen.

Ilkkala ei halunnut maanantaina kommentoida asiaa, sillä hän ei ollut vielä saanut haastehakemusta käräjäoikeudelta. Ilkkala on ollut syytteeseen johtaneen tietovuotoepäilyn vuoksi pidätettynä luottamustoimistaan kaupunginvaltuuston päätöksellä viime huhtikuusta asti.

Kihlakunnansyyttäjä Matti Torkkel käsitteli samassa yhteydessä muitakin kaupunginhallituksen jäsenten toimintaan liittyneitä tutkintapyyntöjä.

Kaupunginvaltuutettu Lulu Ranteen (ps.) osalta tehtiin syyttämättäjättämispäätös epäillystä virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän mukaan ei ole olemassa todennäköisiä syitä Ranteen syyllisyyden tueksi.

Asianomistajalla eli kaupungilla on yhä itsenäinen oikeus käyttää syyteoikeutta, vaikka syyttäjä teki erilaisen päätöksen. Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon mukaan kaupunki jättänee rikosprosessina asian tähän.

– Kaupungin ja myös asianosaisen oikeusturvan kannalta on ollut perusteltua, että asia tutkitaan eikä se jää vain luottamuselimen harkinnan varaan. Nyt tilanne on toinen – mitään uutta oikeussuojan tarvetta ei ole.

Syyttäjän mukaan ns. Levi-seminaarista on keskenään kiistanalaisia kertomuksia ja todistajanlausuntoja, joista ei voi tehdä johtopäätöstä Ranteen syyllisyydestä.

Näyttö ei riittänyt myöskään siihen, että Ranne olisi vuotanut luottamuksellisia tietoja SCC:n Sambia-haarassa.

Syyttäjä toteaa, että toinen henkilö, Kari Ilkkala, on myöntänyt lehdistölle vuotaneensa tiedon julki ja kertonut ettei Ranteella ole asian kanssa tekemistä. Ilkkala myönsi Hämeen Sanomissa (3.3.2016) vuotaneensa tiedon SCC:n rahoituskuvioista sambialaiselle verkkolehdelle.

Syyttäjä puolsi poliisin esitystä esitutkinnan lopettamisesta apulaiskaupunginjohtaja Isosuota, kaupunginjohtaja Timo Kenakkalaa ja entistä kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Iisakki Kiemunkia (sd.) koskeneessa, yksityishenkilön tekemässä tutkintapyynnössä.

Syyttäjän mukaan ei ole näyttöä, että kaupunginjohto olisi toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti Ranteen luottamustehtävistä pidättämistä koskeneessa prosessissa.

Kihlakunnansyyttäjä Matti Torkkel teki viime viikolla päätökset kaikista käsiteltävänään olleista SCC-tapauksista.

– Ainakaan tällä hetkellä pöydälläni tai tiedossani ei ole mitään keskeneräistä tähän kokonaisuuteen liittyen.

Hämeen Sanomat sai asiakirjat Salpausselän syyttäjänvirastosta maanantaina, kun tieto päätöksistä oli toimitettu kaikille asianosaisille. HÄSA

Päivän lehti

18.1.2020