Kanta-Häme

Kariston Kirjapainon uusi omistaja aloitti heti yt-neuvottelut

Kariston Kirjapaino oy:n uusi omistaja Bookwell oy on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat Kariston Kirjapainon koko henkilökuntaa.

– Kutsu neuvotteluihin on lähetetty. Neuvotteluilla pyritään merkittäviin tuotannon uudelleenorganisointeihin ja tehostamisiin, sanoo Bookwellin toimitusjohtaja Magnus Breitenstein.

Breitensteinin mukaan kirjapainoalalla on ylikapasiteettia, ja alan tilanne on vaikea. Myös Kariston Kirjapainon tulos on hänen mukaansa vahvasti epätyydyttävä.

Kariston Kirjapaino on viime keskiviikkona julkistetun yrityskaupan jälkeen Bookwellin tytäryhtiö. Kirjapainossa on 54 työntekijää.

Tässä vaiheessa Breitenstein ei halua arvioida henkilöstön sopeuttamistarvetta. Hän otaksuu, että neuvottelut saadaan päätökseen jouluun mennessä.

Pohjoismaiden johtava kirjapaino

Bookwellin ja Karisto oy:n tiedotteessa todettiin, että yrityskaupan tavoitteena on vahvistaa Bookwellin asemaa Pohjoismaiden johtavana kirjapainona, mahdollistaa synergiaetujen hyödyntäminen, ja että ratkaisu varmistaa laajamittaisen valmistuskapasiteetin säilymisen Suomessa.

– Kariston Kirjapainon asiakastuntemuksen avulla pääsemme entistä lähemmäs asiakkaitamme, Breitenstein sanoi tiedotteessa.

Bookwell on osa Sanoma-konsernia. Se jatkaa Werner Söderström Osakeyhtiön kunniakasta kirjapainopainotoimintaa.

Vuonna 2011 Bookwellin Porvoossa, Juvalla ja Jyväskylässä sijaitsevissa tuotantoyksiköissä painettiin 15.6 miljoonaa kirjaa. Yhtiön liikevaihto oli noin 25,9 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskenteli keskimäärin 250 henkilöä. (HäSa)

 

 

 

Päivän lehti

5.4.2020