Kanta-Häme

Kasvisruokaa lisää kouluruokailuun

Ensi syyslukukauden alusta kouluruoka saattaa muuttua entistä kasvispainotteisemmaksi ja koululaisille voidaan alkaa tarjota myös välipaloja.

Punaisen lihan käyttö voi vähentyä ja ruoka olla entistä vähärasvaisempaa ja sokerittomampaa, mutta proteiinipitoisempaa papuineen ja linsseineen.

Kouluruoan pitäisi olla lisäksi vaihtelevaa, monipuolista, maukasta ja houkuttelevaa.

Itse kouluruokailuhetken pitäisi olla koulupäivän kohokohta, joka tukee jaksamista, oppimista, kouluviihtyvyyttä, ruokaosaamista ja ruokatajun syntymistä.

Muun muassa tällaisia pääperiaatteita sisältyy uudistettavana olevaan Syödään ja opitaan yhdessä – Kouluruokailusuositus -julkaisuun. Julkaisupäivä on 27. tammikuuta 2017.

Parhaillaan suosituksen julkaisijat, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Opetushallitus sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, odottavat yleisön perusteltuja kommentteja sekä muutos- ja korjausehdotuksia suosituksesta. Niitä voi käydä antamassa netissä osoitteessa www.thl.fi aina 18. marraskuuta kello 16.15 saakka.

Hämeenlinnassa kouluruokaa valmistavan Tekme oy:n ravitsemuspäällikkö, ravitsemusterapeutti Karri Mikkonen painottaa, että kyse on suosituksista, jotka voivat vielä muuttua.

Lisäksi suositusten täytäntöönpano vaatii kaupungin rahoituksen ja päätöksen.

– Suosituksen mukaan jokaisessa koulussa pitäisi perusruokavaihtoehdon rinnalla olla aina kasvisruoka. Lisäksi kasvisruokaa pitäisi olla kaikille perusruokalistassa kerran viikossa, Mikkonen kertoo.

Nyt esimerkiksi Hämeenlinnassa on sekä kasvisruokaa että puuroa tarjolla kaksi kertaa kuuden viikon ruokalistalla.

Vegaaniruokaa ei Hämeenlinnassa ole tällä hetkellä tarjolla, ja suosituksen mukaan sen tarjoamisesta päätetään aina opetuksen järjestäjän tekemän linjauksen ja paikallisen harkinnan pohjalta.

– Monikulttuurisen lautasmallin tarjoaminen meillä ei ehkä ole lainkaan realistista, ravitsemuspäällikkö Karri Mikkonen näkee.

Uutta olisi myös se, että tarjolle tulisi maksuton välipala.

– Jos kouluruokailun jälkeen oppilaalle kertyy yhteenlaskettuna kolme tuntia koulua ja kotimatkaa, kaupungin pitäisi tarjota hänelle välipala. Todennäköisesti se tulisi suurimmalle osalle oppilaita, Mikkonen laskeskelee.

Sitä sen sijaan ei vielä ole laskettu, mitä kasvisruoan tarjoaminen kakkosruokavaihtoehtona joka päivä sekä välipalat tulisivat kaupungille maksamaan.

Tekmen ruokapalveluiden valmistaman koulun perusruoka-annoksen arvonlisäverollinen hinta on tällä hetkellä 1,27 euroa.

– Kustannukset voisivat jonkin verran nousta. Meille muutokset teettäisivät lisätöitä. Kaikki on meillä kuitenkin sovitettavissa tuotantoon. Joissakin kouluissa voi tulla tilaongelmia ruokalinjastoissa.

Mikäli kunta järjestää aamu- tai iltapäivätoimintaa, tulee myös tähän toimintaan osallistuville lapsille tarjota monipuolinen ja vaihteleva, ravitsemussuositusten mukainen välipala.

THL:ssä iloitaan jo etukäteen entistä kasvispitoisemman ja terveellisemmän kouluruoan vaikutuksista suomalaisten terveyteen pitkällä aikavälillä.

– Se tarkoittaa kansantervey­den paranemista, sillä lautasmallin mukaisesti kootut, runsaasti kasviksia sisältävät ateriat ehkäisevät lihomista ja tukevat elimistön immuniteettia. Napostelukulttuurin tilalle pitäisi saada säännöllinen ruokailu, sanoo THL:n erikoistutkija Heli Kuusipalo.