Kanta-Häme

Kasvokkain: Sami Pekkola on löytänyt jazzin näkymättömän rakenteen

Kuvassa Suisto Jazzin puuhamies Sami Pekkola kuvattuna kotinsa pihalla kissansa ja saksofoninsa kanssa.
Suisto Jazzia luotsaava Sami Pekkola soittaa myös itse saksofonia. Kuvassa myös Viljo-kissa.

Sami Pekkola, jazz-muusikko:

”Olen aina tykännyt kovasti musiikista ja kuunnellut sitä paljon lapsesta asti.

Yläasteikäisenä aloin kuuntelemaan hieman laajemminkin musiikkia. Aloin löytää musiikista ääniä, jotka kiinnostivat ja niiden alkuperää tutkiessani löysin lopulta jazzin ja sen loputtoman maailman.

Vaikka ei musiikissa tärkeintä ole jazz tai mikään genre, vaan ylipäätään kiinnostava musiikki.

 

Soittamisen aloitin vasta 28-vuotiaana. Olin ajatellut soittamista jo pitkään, mutta en tiennyt, miten aloittaa. Sitten bongasin kaupan ilmoitustaululta ilmoituksen saksofonitunneista. Päätin soittaa ja kysyä, voisinko tulla kokeilemaan parille tunnille, jotta pääsen alkuun. Lopulta päädyin vuokraamaan tuntien pitäjältä saksofonia, jonka myöhemmin ostin omakseni.

Saksofoni puhuttelee minua fyysisyytensä takia. Se ei pelkästään soi, vaan myös tuntuu.

Soitan kohta 100-vuotiasta torvea. Sen kanssa saa olla ihan tosissaan. Väsyneenä ei kannata edes yrittää soittamista, mutta sitten kun se soi, se todella soi.

 

En ole varsinaisesti opiskellut soittamista perinteisessä mielessä, enkä vieläkään osaa kaikkia nuotteja. Mutta alusta lähtien soittaminen omalla tavallani on ollut yllättävän helppoa. Varsinkin alussa, kun vuosien haaveilun jälkeen sain soittimen. Soitan edelleen lähes joka päivä. Koen kiinnostavana sen, että löytää asioita itse ja sitä kautta oppii itseltään ja muilta. On yllättävän hankalaa soittaa vaan ja katsoa, mitä sieltä tulee.

Olen töissä kaupanalan viestintäteknologiaa kehittävässä yrityksessä, ja soittaminen on minulle harrastus – tosin vakava sellainen. Ajattelen ja teen jotain musiikkiin liittyvää joka päivä. Tosin ei työnikään ole minulle mitään lapiointia, vaan se on oma maailmansa, josta olen myös kiinnostunut.

Teen paljon töitä etänä, joten soittimeni on vieressäni koko ajan. Jos työt eivät suju, voin tarttua saksofoniin ja soittaa hetken. Tietenkin on etu, että asumme talossa, jossa soittaminen on mahdollista.

Jossain vaiheessa stressasin paljonkin ajankäytöstä, koska tuntui, etteivät tunnit riittäneet kaikkeen siihen, mitä halusin tehdä. Olen ehkä hiukan oppinut ottamaan asioita kevyemmin. Tosin on ajankäytössäni nykyäänkin haasteita. Minulla on ihana perhe, jonka kanssa haluan myös tehdä asioita.

 

Olen keikkaillut melkein siitä asti, kun aloin soittamaan. Löysin yhdeltä sähköpostilistalta rumpalin, joka oli kiinnostunut samanlaisesta tekemisestä kuin minä, ja ilmoitin hänelle, että tässä sinulla olisi fonisti.

Jo pari vuotta sen jälkeen, kun olin aloittanut soittamisen, soitimme Tampere Jazz Happeningissä. Mies, joka myi minulle saksofonini, soitti minulle ja ihmetteli, että mitä ihmettä tässä välissä on tapahtunut, kun olet jo täällä soittamassa.

Tällä hetkellä soitan pääasiassa Oaagaada-nimisessä bändissä ja Taco Bellsissä, jonka kanssa olemme keikkailleet enemmänkin Suomessa ja ulkomailla.

Tykkään bändiajattelusta, mutta välillä bändien pitäminen aktiivisena on vaikeaa, koska ihmiset ovat kiireisiä. Bändit menevätkin nykyään projekteittain elämän kanssa. Välillä on vaikea määritellä, mikä on bändi ja mikä jokin yksittäisempi juttu. Kaiken taustalla on pieni joukko mahtavia soittajia, joiden kanssa olen saanut soittaa eri muodoissa.

 

Yhdessä Suiston kanssa järjestämieni Suisto Jazz -klubien ajatus on mielestäni hyvin looginen. Niille oli olemassa huippupaikka ja tarve. Iltojen järjestäminen on ollut antoisaa. 

Jazz-kulttuurin edistäminen edellyttää soittamisen lisäksi myös soittamisen mahdollistamista eli erilaisten keikkojen ja asioiden järjestämistä. Etenkin silloin, kun aloitin soittamisen, keikkoja järjestettiin paljon puolin ja toisin. Suomessa on paljon loistavia soittajia, mutta vähän soittopaikkoja.

Keikat ovat osa kehittymistä ja verkostoitumista. Kohtaamiset mahdollistavat uusia asioita soittajille, ja toivottavasti myös yleisölle.

Suurin osa soittokavereistani ei asu Hämeenlinnassa. Soittajien väliset verkostot avautuivat minulle nopeasti, kun aloin itse soittamaan. Yhtäkkiä koko maailma oli täynnä mahdollisia kanssasoittajia. Verkostot mahdollistavat ulkomaillakin esimerkiksi keikkojen, yöpaikkojen ja soittokamojen löytämisen. Ne ovat kuin näkymätön rakenne, joka pitää monta asiaa pyörimässä.”