Kanta-Häme

Kate valmistuu ensi kesäksi

Moottoritien katetyömaa on edennyt aikataulussaan. Projektipäällikkö Markku Ahonen Hämeenlinnan kaupungilta kertoo, että tunnelin, katutöiden ja ramppien liikennevaloineen ja -merkkeineen pitäisi valmistua sovitusti ensi kesänä.

Sitä ennen alueella tapahtuu kuitenkin vielä paljon: kadut rakennetaan valmiiksi ja siltojen betonirakenteiden päälle tulee vesieristyksiä, asvalttia, kiveyksiä ja jalkakäytävien korokkeita.

Lisäksi rakennetaan uusi ramppi, joka kaartaa Paasikiventien ja Kaivokadun risteyksestä moottoritielle Tampereen suuntaan.

– Kyseisen rampin eteläpuolelle tulee myös uusi hulevesipumppaamo, jonka rakentaminen alkaa talvella. Nykyinen pumppaamo on pieni, eikä sen kapasiteetti riitä tarpeeseen nähden, Ahonen sanoo.

Kehärinki loppuu kesäkuussa

Itse tunneli on betonirakenteiden osalta valmis. Talvikauden ajan tunneliin asennetaan tekniikkaa, minkä jälkeen sitä testataan.

– Lopullisesti tunneli valmistuu keväällä, Ahonen kertoo.

Kaivokadulla on tehty syksyn ajan jo liikenteenjakajien kiveys- ja istutustöitä. Ahonen kuitenkin muistuttaa, että kadun länsipuoli, joka yltää kauppakeskuksen seinään saakka, odottaa vielä vuoroaan.

– Eureninkadulla ei ole tehty kaikkia turvekerrosten massanvaihtojakaan. Kaikki liikennevalot ja lopulliset liikennemerkit on vielä täysin tekemättä. Lisäksi ajoratojen yläpuolelle tulee uudet opastukset, Ahonen luettelee pitkää työlistaa.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin vakuuttaa kaiken valmistuvan ajallaan.

– Kyllä, kiirettä on. Mutta ensi kesänä me olemme valmiina.

Ahosen mukaan katteen ympäristössä ajellaan kehärinkiä kesäkuulle saakka. Eureninkatu ja Kaivokatu sekä sillat muuttuvat kaksisuuntaisiksi yhtä aikaa joskus kesäkuun puolivälin jälkeen. Samalla otetaan käyttöön myös uusi ramppi.

– Vaiheittain ei ole järkevää muuttaa perusjärjestelyä, vaan muutos tehdään kerralla, Ahonen sanoo.

Budjetti pitää

Kaupunginhallitus esittää ensi vuodelle 4,1 miljoonaa euroa katteen katutöihin. Ahosen mukaan rahojen pitäisi riittää.

Hanke on muutenkin pysynyt budjetissaan, noin 15 miljoonassa eurossa.

– Vielä ei ihan tarkkaan tiedetä, onko se kuinka paljon alle. Ilmoitimme kesällä summaksi 14,7 tai vähän yli 15 miljoonaa, eikä siihen ole tullut muutosta, projektipäällikkö sanoo.

Talonrakennuskin alkamassa

Kun tunneli-, katu- ja liittymätyöt ensi kesänä saadaan päätökseen, päättyy kaupungin osuus kateurakasta. Loput eli kauppakeskuksen ja asuintalojen rakennustyöt pihoineen ja aukioineen kuuluvat NCC:n vastuulle.

Syksyllä 2014 avattavan kauppakeskuksen pohjia on tehty jo jonkin aikaa. Ahosen tietojen mukaan myös ensimmäisen kerrostalon työt alkavat vielä tämän talven aikana.

– Käsittääkseni heti alkuvuodesta, tammi-helmikuulla, Ahonen kertoo. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020