Kanta-Häme

Katetyömaan romahdus johtui inhimillisestä virheestä

Katetyömaalla pari viikkoa sitten sattunut onnettomuus johtui katetyömaan projektijohtaja Riitta Jokivuon mukaan inhimillisestä virheestä.

– Asennuksessa tapahtuneen virheen lisäksi myös palkin kiinnitysten tarkastaminen oli jäänyt tekemättä. Aika paljon asiaan selvittelyyn on tehty työtä, ja vastaavia onnettomuuksia ei voi enää sattua, Jokivuo vakuuttaa.

Onnettomuudesta koitui katteella urakoivalle NCC:lle 30 000 euron vahingot.

Asennus ja tarkastus ontuivat

Kaksi viikkoa sitten perjantaina aamuyhdeksän aikaan katetyömaalla sattui uhkaava onnettomuus, kun kuusitoistametriseen palkkiin kiinnitetyt yhdeksän seinäelementtiä romahtivat alapuoliselle pihakannelle murskaten alleen työkoneen.

Jokivuon mukaan onnettomuus johtui asennusvirheestä, kun palkki kiinnitettiin pilareissa kiinni oleviin kierretankoihin sekä viereiseen TT-laattaan.

– Siinä kohtaa asentajilta oli unohtunut tarkistaa, onko kiinnitys varmasti pitävä joka kohdasta. Seuraavana päivänä alettiinkin jo asentaa palkista roikotettua seinää paikoilleen, joten onnettomuus johtui yhtä lailla tarkastuksen kuin asennuksen puutteesta.

Henkilövahingoilta säästyttiin, mutta ainekset onnettomuudessa olivat pahempiinkin seuraamuksiin.

Jokivuo kertoo, että raivaustöiden jälkeen yhtiö tilasi korvaavat elementit sekä tutki tarkkaan asennussuunnitelman että asennusohjeet.

Projektijohtaja pitää tärkeänä, että työmaalla työskentelevät saavat riittävästi tietoa onnettomuudesta sekä siihen johtaneista syistä.

Kokonaisvahvuus katteella on nyt 200 henkilöä. Jokivuo kertoo, että onnettomuuden jälkeisenä viikonloppuna koko työmaa kierrettiin vastaavan varalta ympäri.

– Isoilla työmailla työtapaturmia voi valitettavasti sattua. Nyt niin ohjeet kuin suunnitelmatkin on päivitetty, syitä analysoitu ja asennusryhmän kanssa keskusteltu, joten vastaava onnettomuus tuntuu hyvin epätodennäköiseltä. (HäSa)