Kanta-Häme

Katinala ja Yllitty yhdistettiin viimein

– Jo joutui armas aika, ja joutui vihdoista viimein Katinalan kylän asukkaille, sanoi valtuutettu Martti Kortesaari juhlapuheensa alussa eilen, kun Katinalan ja Yllityn välinen tie vihittiin virallisesti käyttöön puolen päivän aikaan.

Hänen mukaansa kylän väki on odottanut tietä jo yli 30 vuotta.

Tien pituus on noin 930 metriä. Ajorata, pyörätie ja suojaviheralue vievät 14 metrin levyisen väylän. Yhteys valmistui Yllityn Radanvarsitien ja Katinalan Kaustantien väliin.

Uusi tie helpottaa kulkua varsinkin Katinalasta Parolaan päin, sillä ennen ainoa reitti kulki Pälkäneentien kautta. Kortesaari toivoo, että asiointi suuntautuisi jatkossa enemmän Parolaan kuin Tiiriöön ja tukisi näin myös Parolan yrittäjiä. Tien hyviin puoliin kuuluu myös se, että lukion ja yläkoulun oppilaiden koulumatkan turvallisuus paranee. Tien pitäisi aikanaan yhdistyä Hämeenlinnaankin.

Turvallisempi tie

Tie löysi heti käyttäjänsä.

– Tätä on kauan kaivattu! iloitsi Harry Kallio, joka ajoi heti uuden tien kautta.

Hänen mielestään reitti on hyvä erityisesti lapsille ja nuorille. Myös vanhemman väestön matka terveyskeskukseen ja apteekkiin on nyt turvallisempi kuin ennen.

Ennen radan varren traktoritietä kävelyreittinään käyttänyt Mikko Viljanen oli matkalla töistä kotiinsa Yllittyyn päin.

– Toivon, että tämä on hyväksi Parolan keskustan kaupoille. Niille pääsee nyt paljon helpommin käymään Katinalasta päin.

Tien hanke toteutettiin yhteistyössä Elenia Verkko Oy:n ja Aina Com Oy:n kanssa. (HäSa)