Kanta-Häme

Katsastuksen vikatilasto julkaistiin: kolme automallia ei saanut viime vuonna yhtäkään hylkäystä

Henkilöautoja hylätään katsastuksessa eniten etuakselistoon, jousitukseen, iskuvaimennukseen ja jarruihin liittyvien vikojen vuoksi.
Ensimmäisen kerran katsastukseen tulleista autoista hylättiin keskimäärin 3,1 prosenttia eli saman verran kuin vuonna 2018. Kuva: Lassi Puhtimäki
Ensimmäisen kerran katsastukseen tulleista autoista hylättiin keskimäärin 3,1 prosenttia eli saman verran kuin vuonna 2018. Kuva: Lassi Puhtimäki

Vikaherkimmistä henkilöautomalleista jopa yli puolet hylätään katsastuksessa, selviää liikenne- ja viestintävirasto Traficomin julkaisemasta viime vuoden vikatilastosta.

Tällaisia automalleja olivat muun muassa Dodge Caliber (vm. 2006, 2007 ja 2009; hylkäysmäärä n. 60 %), Jeep Compass (vm. 2007; 56,7 %), Peugeot 807 (vm. 2004–05; n. 54 %) ja Opel Zafira (vm. 2004; 54,3 %).

Parhaimpien automallien kohdalla hylkäyksiä ei tullut yhtäkään. Tällaisia malleja olivat Audi A1 vuosimallia 2014, Honda CR-V vuosimallia 2015 ja Lexuksen vuoden 2016 mallit.

Näitä vanhemmista automalleista vähän hylkäyksiä saivat muun muassa Toyota Rav4 (vm. 2013; 2,3 %), Audi Q5 (vm. 2012; 3 %), Toyota Yaris (vm. 2011; 3,4%), Ford Fusion (vm. 2008; 6,6 %), Porsche 911 (vm. 2006, 5,9 %) ja Mercedes-Benz SCK (vm. 2006; 9,3 %).

Tilaston automalleja on katsastettu vähintään sata kertaa

Mallikohtaisessa tilastossa ovat mukana 3–15-vuotiaat henkilöautot.

Tietyn mallin ja käyttöönottovuoden tiedot ovat päässeet mukaan mallikohtaiseen tilastoon, jossa mallia on katsastettu tilastovuonna vähintään sata kertaa.

Katsastustilastossa ovat mukana myös mallikohtaiset ajokilometrit, mikä mahdollistaa mallin hylkäysten osuuden ja vikatietojen suhteuttamisen mallilla keskimäärin ajettuihin kilometreihin.

– Uudemmista malleista ensimmäistä kertaa tilastoihin ovat nousseet muun muassa Ford Ecosport, Kia Niro, Mercedes-Benz GLE, Renault Talisman, Seat Ateca sekä Volvo S90 ja V90, Traficomin erityisasiantuntija Ari Väisänen kertoo.

Uusia autoja hylätään eniten etuakseliston ja käyttöjarrun vikojen vuoksi. Vanhemmilla autoilla yleisin hylkäyssyy on etuakselisto. Myös jousituksessa ja iskunvaimennuksessa löytyvät viat ovat yleinen hylkäysperuste.

Katso täältä koko Traficomin tilasto

 

Kaikista autoista hylättiin 27 prosenttia

Vuoden 2004 ja sitä uudemmista henkilöautoista hylättiin viime vuonna katsastuksessa keskimäärin 21 prosenttia.

Kaikista henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin viime vuonna 27 prosenttia, mikä on prosentin enemmän kuin edellisvuonna.

Hylkäysten määrän kasvu johtuu pääosin siitä, että viime vuonna katsastettiin keskimäärin vanhempia autoja. Katsastettujen autojen keski-ikä oli viime vuonna 14,1 vuotta, kun se oli edellisvuonna 13,2 vuotta.

Katsastuksen uudistuneet arviointiperusteet näkyivät siinä, että hylkäykseen johtaneita vikoja katsastusta kohti löydettiin viime vuonna noin 5 prosenttia enemmän ja ajokieltoon johtaneita vikoja 21 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Hylkäykseen johtaneiden vikojen määrät lisääntyivät etenkin valaisimien ja sähkölaitteiden vikojen sekä alustan ja korin ruostevaurioiden takia.

Ajokieltoon johtaneita vikoja löydettiin noin 20 000. Käytännössä ajokieltoon langetettiin erityisesti käyttö- tai seisontajarrun kunnon takia.

Käytössä uudet arvosteluperusteet

Toukokuussa 2018 otettiin käyttöön uudet katsastusaikavälit ja katsastuksen uudet arvosteluperusteet.

Ajoneuvot siirtyvät uuden sääntelyn mukaisiin käytäntöihin, kun ne on ensimmäisen kerran katsastettu uuden sääntelyn aikana.

Uuden sääntelyn mukaan henkilöauto on katsastettava ensimmäisen kerran viimeistään neljän vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä ja sen jälkeen viimeistään kahden vuoden kuluttua edellisestä katsastuksesta.

Kun käyttöönotosta on kulunut yli 10 vuotta, ajoneuvo on katsastettava vuosittain.

– Odotetusti lainsäädäntömuutos näkyi katsastusten lukumäärän vähenemisenä, koska katsastusaikaväli harveni. Vuonna 2019 määräaikaiskatsastuksia suoritettiin yhteensä noin 2 010 000, eli 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018, Traficomin tiiminvetäjä Teemu Toivanen kertoo. HäSa

Päivän lehti

19.9.2020

Fingerpori

comic